Nyt kannattaa lähteä mattopyykille

Tampereen matonpesupaikat on avattu matonpesijöiden käyttöön. Kaikilla 19 matonpesupaikalla on vakiovarustuksena pesualtaat pesulautoineen, mankeli veden puristamiseksi matoista sekä valutuspuomit.

 Matonpesupaikkojen vedenpumppaus on säädetty siten, että altaita voi käyttää kello 5–21. Altaissa saa pestä vain mattoja ja muita tekstiilejä. Koska kuivauspuomeja on vain muutamia, niillä voi ainoastaan valuttaa liiat vedet pois pestyistä matoista. Loppukuivatus kannattaa tehdä kotona.

Matonpesupaikoille on sijoitettu myös kierrätysmateriaalista tehtyjä penkkejä levähdystaukoja varten.

Järvissä ei saa pestä mattoja

Mattoja ei saa pestä järvissä eikä muissa vesistöissä eikä maallakaan siten, että pesuvedet pääsevät suoraan vesistöön tai ojaan. Mattojen pesu järvessä likaa vesistöjä ja aiheuttaa muun muassa veden samentumista, rannan roskaantumista ja leväkasvuston voimistumista. Mattojen pesu vesistöissä on kielletty Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä.

Puhelinnumerot vikailmoitusten ja ilkivaltakorjausten tekoa varten löytyvät matonpesupaikkojen infotauluista.

Matonpesupaikat suljetaan syyskuun puolivälissä.

Lisätietoja

Petri Kujala
Tampereen Infra Oy: Rakennuttajahortonomi
Puhelin:
0500 628 295
Teksti: Jyrki Ristilä
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa