Asumisoikeusasunnon hakemiseen tulee muutoksia ja järjestysnumeroista määräaikaisia

Asumisoikeusasunnon hakemiseen on tulossa muutoksia. Asukasvalinnassa tarvittavan järjestysnumeron hakija saa syyskuun alusta 2023 alkaen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) verkkopalvelusta eikä enää kunnasta. Lisäksi järjestysnumero muuttuu maksulliseksi ja määräaikaiseksi: ARAn antama numero on voimassa kaksi vuotta. Hakijalla tai hakijaruokakunnalla voi olla kerrallaan vain yksi voimassa oleva järjestysnumero.
Lumisessa maisemassa valkoinen, nelikerroksinen kerrostalo, jossa turkoosit kaideseinät parvekkeissa.
Asumisoikeusasuntoja on eri puolilla Tamperetta, muun muassa Kuntokadulla.

Toisin kuin kuntakohtaisella numerolla, ARAn antamalla numerolla voi hakea missä tahansa Suomen kunnassa olevaa asumisoikeusasuntoa. Uudistuksen myötä järjestysnumeron hakeminen tulee maksamaan noin 10 euroa (ennakkoarvio). Numeroa voi hakea myös postitse toimittamalla tulostetun hakemuksen ja maksukuitin ARAlle. Asumisoikeusasunnon hakemisessa tarvitaan järjestysnumero, koska sen mukaan määräytyy samaa asuntoa hakevien keskinäinen järjestys niin, että pienin numero on hakijajonossa ensimmäisenä.

Kunnan antama järjestysnumero, jolla hakija hakee asumisoikeusasuntoa, on vielä voimassa kuluvan vuoden loppuun saakka. Siirtymäaikana 1.9.2023 – 31.12.2023 toivomaansa asumisoikeusasuntoa voi hakea asunnon sijaintikunnasta tai ARAsta saadulla numerolla. Tällöin samaa asuntoa hakevien keskinäinen järjestys määräytyy niin, että kunnan antamalla numerolla asuntoa hakeva on jonossa ennen ARAn numerolla hakevaa.

Hakemus asumisoikeusasuntoon jätetään jatkossakin asumisoikeusasunnon omistajayhteisölle kuten tälläkin hetkellä. Syyskuun ensimmäisestä päivästä alkaen asunnon omistajayhteisö vahvistaa asunnon enimmäishinnan ja tekee asukasvalinnat, eikä prosessiin tarvita enää kunnan hyväksymistä. Tämän toivotaan nopeuttavan hyväksymisprosessia.

Asumisoikeusasuntoja eri puolilla kaupunkia

Tampereella on tällä hetkellä kuusi asumisoikeusasuntojen omistajayhteisöä. Asumisoikeusasuntoja on eri puolilla kaupunkia kaikkiaan 4048. Ensimmäiset asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Tampereelle vuonna 1992.

Tampereen kaupungin antamia asumisoikeuden järjestysnumeroita on tällä hetkellä voimassa noin 37 000, mutta samalla hakijalla voi olla niitä useita. Kaikki numeron haltijat eivät kuitenkaan ole hakemassa asumisoikeusasuntoa tai sen tarpeessa. Vanhin käyttämätön järjestysnumero on yli 30 vuoden takaa, vuodelta 1991.

–  Uudistuksen myötä Tampereen kaupungilta haetut asumisoikeuden järjestysnumerot menevät siis vanhaksi, sillä jatkossa uudet numerot haetaan ARAsta ja numeroista tulee määräaikaisia, painottaa asuntorahoitussihteeri Tarja Lampinen.

Asumisoikeusasunnon hakemiseen liittyvät muutokset johtuvat asumisoikeuslainsäädännön uudistuksesta. Laki tulee voimaan asteittain 1.1.2022– 31.12.2023. Lakiuudistuksen tavoitteena on, että järjestelmä palvelisi nykyistä paremmin asunnon todellisessa tarpeessa olevia hakijoita. Uudistetussa asumisoikeuslaissa on myös muutoksia, jotka koskevat esimerkiksi asunnon haltijaksi hyväksymisen edellytyksiä: 1.9. alkaen asunnon tarve ja varallisuus selvitetään kaikilta huoneistoon asumaan muuttavilta 18–54-vuotialta.

Asumisoikeus on vaihtoehto asunnon vuokraamiselle ja omistamiselle. Se on asumismuoto, jossa asukkaalla on asumisoikeus rakennuttajayhtiön omistamaan asuntoon. Asumisoikeusasunnon haltijaksi hyväksymisen edellytyksenä on tarve: hakija ei omista hakualueella kohtuullisen asumistason mukaista omistusasuntoa eikä hänellä ole riittäviä varoja sellaisen hankkimiseen tai asuntonsa korjaamiseen tällaiseksi. Poikkeuksena ovat 55 vuotta täyttäneet hakijat, joiden ei tarvitse täyttää asunnon tarve-edellytystä saadakseen asumisoikeusasunnon.

Lisätietoja

Tarja Lampinen
Asuntorahoitussihteeri
Puhelin:
040 717 7686
Teksti: Raija Lindell
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa