Keskuspuhdistamo-hankkeen viimeiset putkiurakat alkamassa 

Hatanpäällä ja Vihilahdessa on käynnistynyt kahden putkiosuuden rakennustyöt; purkuputki Pyhäjärveen ja Vihilahden alittava siirtoviemäriosuus. 

Sulkavuoresta puhdistettu vesi johdetaan ensin purkutunnelia pitkin Vihilahden purkukuilulle ja siitä edelleen nyt rakennettavaa purkuputkea pitkin Pyhäjärveen. Tehokkaan puhdistusprosessin jälkeen järveen johdettava vesi on hyvälaatuista ja siinä ei ole haitallisia mikrobeja. Ympäristöluvassa on määritetty raja-arvot, mutta Keskuspuhdistamo on asettanut itselleen niitäkin tiukemmat puhdistustavoitteet.  

Purkuputki on 1,7 kilometrin pituinen ja sen sisähalkaisija on kaksi metriä. Asennettava putki hitsataan maalla noin 240 m pitkiksi putkiletkoiksi ja kuljetetaan vesistössä asennuskohteeseen. Vesistössä kuljetettaessa ja varastoitaessa putket merkitään selkeästi poijuin ja valoin. 

Putken asentamista varten vesistössä tehdään ruoppaustöitä. Ruoppausta ja putken asentamista varten veteen asennetaan suojaverho, joka estää samentumisen leviämisen työalueen ulkopuolelle. 

Purkuputken rakennustoimien vaikutusta vesistöön, veden laatuun sekä kaloihin kertyviin haitta-ainepitoisuuksiin tarkkaillaan lupaehtojen edellyttämällä tavalla.  Tarkkailuohjelman mukaisesti näytteitä on otettu jo ennen töiden aloitusta. 

Toinen putkiosuus, pituudeltaan noin 150 metriä, rakennetaan Vihilahden alitse. Se on viimeinen osuus Viinikanlahden pumppaamon ja Vihilahden tuloviemäritunnelin välistä siirtoviemärikokonaisuutta. Viinikanlahden pumppaamon kautta johdetaan Sulkavuoreen itäisen Tampereen ja Kangasalan jätevedet, jotka nykyisin käsitellään Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolla. Myös tämän putkiosuuden rakennustöitä varten asennetaan suojaverho. Töiden vaikutuksia vesistöön tarkkaillaan lupaehtojen edellyttämällä tavalla. 

Kun nämä kaksi urakkaa saadaan valmiiksi, on kaikki Keskuspuhdistamo-hankkeen toteutusvastuulla olevat siirtoviemärit valmiit.  
 

Vihilahden putkityöt ja liikennejärjestelyt kartalla. Klikkaa kuva isommaksi. Kuva: Keskuspuhdistamo

Lisätietoja

Timo Heinonen
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy: Toimitusjohtaja
Puhelin:
040 820 2695
Jaa sosiaalisessa mediassa