Nuorisopalvelujen työntekijät jalkautuvat juhlijoiden pariin vappuaattona

Tampereen kaupungin nuorisopalvelut on pyrkinyt suunnittelemaan vapun jalkautumisensa niin, että nuoria juhlijoita voidaan kohdata ja auttaa mahdollisimman hyvin.

Tänä vuonna juhlijoiden pariin jalkautuu Tampereen kaupungin nuorisopalvelujen ohjaajia sekä joukko muita ammattilaisia. Yhteensä jalkautumassa on yli 40 henkilöä. Perinteisesti nuoret ovat juhlineet vappua Koskipuiston alueella, mutta nuorisopalvelut on varautunut auttamaan nuoria juhlijoita myös eri puolilla kaupunkia.

– Osa nuorista kokoontuu juhlimaan vappua omalle asuinalueelle. Tästä syystä osa työntekijöistämme jalkautuu ensisijaisesti kaupunginosiin. Tarpeen tullen hekin pääsevät kuitenkin siirtymään helposti kohti keskustaa. Me olemme läsnä siellä, missä nuoret ovat, kyselemme kuulumisia ja autamme tarvittaessa, kertoo nuorisopalvelujen johtava koordinaattori Tiina-Liisa Vehkalahti.

Vinkit juhlimaan lähtevien nuorten vanhemmille

  1. Tiedä, missä nuori on ja kenen kanssa.
  2. Sovi kotiintuloaika.
  3. Keskustele etukäteen, millä tunnelmalla nuori lähtee ulos.
  4. Nuorelle kannattaa sanoa, että oli tilanne mikä tahansa, aina voi tulla kotiin.
  5. Älä salli alle 18-vuotiaan alkoholinkäyttöä.
  6. Varmista, että nuorella on puhelin päällä ja että siinä on tarpeeksi virtaa.
  7. Pidä oma puhelin päällä ja ole ajokunnossa.

Lisätietoja

Tiina-Liisa Vehkalahti
Nuorisopalvelujohtaja
Puhelin:
040 806 3239
Jaa sosiaalisessa mediassa