Suolijärven rantapolkuja kunnostetaan toukokuun aikana 

Hervannan Suolijärven kiertävää luontopolkua kunnostetaan 2.5.2023 alkaen. Työt aloitetaan Suolijärven majan ja Suoliojan välisellä osuudella sorastuksella ja lankkusiltojen rakentamisella. Tavoitteena on saattaa rantapolku mahdollisimman esteettömäksi. 

Nyt kunnostetaan osa Suolijärven luontopolusta ja rakennetaan Mielen ry:n ja Tampereen kaupungin yhteistyönä Mielenreitti-polkua. Mielenreitti nousee rantapolulta myös Majaanlahdenkankaalle, missä reitti seurailee nykyisiä polkuja ja alueen merkityksellisiä kohteita. Majaanlahdenkankaalle rakennetaan portaita, opasteita, infotauluja sekä levähdyspaikka. 

Mielenreitillä voi kokea eri vuodenajat luonnossa

Mielenreitti toteutetaan Mielen ry:n ja Ekokumppanit Oy:n kaksivuotisessa yhteishankkeessa.  Polku mahdollistaa eri vuodenaikojen kokemisen. Tavoitteena on saattaa ihmisiä yhteen luonnossa ja kannustaa heitä merkityksellisiin kohtaamisiin sekä vahvistaa yhteyttä luontoon, toisiin sekä omaan itseen.

Kulku rantapolulla rajoitettua ajoittain töiden takia

Polkujen kunnostushankkeen toteuttaa Ekokumppanit Oy, ja polun rakentamisen aikana Suolijärven majan ja Suoliojan välisen rantapolun käyttö on ajoittain rajoitettua. Työn arvioidaan kestävän kesäkuun 16. päivään asti. Polun viitoitus ja muut lopputyöt toteutetaan kesän aikana. 

Mielenreitti valmistuu syksyllä

Mielenreitin avajaisia vietetään syyskuussa 2023.

Suolijärven luontopolun pohjoispuolen osuus kunnostetaan ja luontotaulut uusitaan vuoden 2024 aikana. 

Lisätietoja

Petri Mäkelä
Ekokumppanit Oy, retkeilypalvelupäällikkö:
Puhelin:
040 806 4082
Jaa sosiaalisessa mediassa