Asukkailta 678 ehdotusta pyöräilyn ja kävelyn pieniksi parannuksiksi 

Tampereen kaupunki keräsi toukokuussa asukkailta ideoita pyöräilyn ja kävelyn pieniksi parannuskohteiksi. Kartalle saatiin yhteensä 678 ehdotusta. Parannusehdotusten ideointi on osa osallistuvaa budjetointia, jonka avulla halutaan tehdä pyöräilystä ja kävelystä entistä sujuvampaa.  

Runsaasti ehdotuksia reunakivistä ja liikennemerkeistä

Asukkaiden kartalle merkitsemissä korjaus- ja kehitysehdotuksissa painottuivat etenkin reunakivien madallukset, liikennemerkit ja tiemerkinnät. Pelkästään reunakiviin liittyviä ehdotuksia tuli yli 140. Lähemmäs sata ideaa koski liikennemerkkejä ja yli 60 tiemerkintöjä. Ideoita tuli myös muun muassa pyörätelineistä, penkeistä ja ja näkemäesteistä. 

Kyselyyn vastasi 263 asukasta, joista moni merkitsi kartalle useamman pienen parannuskohteen. Parannusehdotuksia esitettiin eri puolille kaupunkia. Pyöräilyn ja kävelyn pieniksi parannusehdotuksiksi etsittiin ideoita, jotka liittyvät korjaus- ja kehittämistarpeisiin kaupungin kaduilla, puistoissa, toreilla tai aukioilla. 

Kaikki ideat käydään läpi 

Parhaillaan kaupungin liikennesuunnittelun asiantuntijat tutustuvat ehdotuksiin ja arvioivat, mitkä niistä on mahdollista toteuttaa. Samalla kun asukkaiden ideoita käydään läpi, niitä yhdistellään ja ryhmitellään tarpeen mukaan.  

Pyöräilyn ja kävelyn pienten parannusten osallistuvaan budjetointiin on varattu rahaa 40 000 euroa. Tällä rahalla ei pystytä toteuttamaan isoja kehittämiskohteita, esimerkiksi rakentamaan uutta pyörätietä. Tällä rahalla ei myöskään toteuteta valaistukseen, kunnossapitoon kuten talvihoitoon tai liikennevaloihin liittyviä toimenpiteitä. Näitä koskevat ideat välitetään eteenpäin kaupungin sisällä, mutta ne eivät etene pyöräilyn ja kävelyn pienten parannusten osallistuvassa budjetoinnissa. Jos toivottu korjaus on etenemässä toteutettavaksi jo muuta reittiä, sitä ei toteuteta osallistuvan budjetoinnin kautta. 

Asukkaat äänestävät syksyllä

Koska ehdotuksia saatiin ilahduttavan suuri määrä, kuluu niiden läpikäymiseen odotettua kauemmin aikaa. Suurta osaa kohteista käydään katsomassa myös paikan päällä. Kun kaikki ehdotukset on käyty läpi, saavat asukkaat äänestää, mitkä niistä tullaan toteuttamaan. Äänestys järjestetään aiemmista tiedoista poiketen elokuun sijaan vasta syksyn 2023 aikana. Äänestyksen voittaneet pienet parannusehdotukset toteutetaan vuonna 2024. Hankkeen etenemistä voi seurata kaupungin verkkosivuilla.  

Lisätietoja

Timo Seimelä
Pyöräilyn ja kävelyn kehittämistoimet: Liikenneinsinööri
Puhelin:
040 758 2104
Laura Lettenmeier
Osallistuvan budjetoinnin eteneminen: Vuorovaikutussuunnittelija
Puhelin:
040 648 7686
Teksti: Laura Lettenmeier
Kuvat: Jukka Salminen
Jaa sosiaalisessa mediassa