Juuret -näyttely avautuu Galleria Muuntotilassa
Anna Järvisen yhteisnäyttely Juuret avautuu Galleria Muuntotilassa 1.7.
Näyttely on neljän eri materiaaleja käyttävän taiteilijan installaatio.
Juuret-kokonaisuus yhdistää keramiikkataiteilija Leena Kouhian käyttämän raaka-aineen saven, kuvataiteilija Réka Királyn mustemaalaukset, säveltäjä-muusikko Tapani Rinteen säveltämän ja soittaman äänimaailman sekä muusikko-kirjailija Anna Järvisen kirjoittamat ja lukemat tekstit.
Unkarista Suomeen 20 vuotta sitten muuttanut Király elää jatkuvasti kahden maan välissä. Pitkän ajan kuluessa hän on kadottanut kosketuksensa synnyinmaahansa, mutta ei kuitenkaan tunne vielä olevansa täysin juurtunut Suomeen.
Kouhia on Porissa syntynyt, Helsingissä asuva karjalaisen evakon sekä paluumuuttaneen inkeriläisen jälkeläinen, joka ei tunne sodan aika hajonneita sukujaan, eikä hän koe olevansa kotoisin mistään.
Järvinen on lapsena muuttanut vanhempiensa mukana Ruotsiin. Hänenkin juurensa ovat matkalla hävinneet, ja nykyisin hän kokee niiden olevan ja siirtyvän vain geeneissään.
Mäki-Patolan suku on maalta kaupunkiin muuttanut, ja kontakti esivanhempiin on katkennut. Juurien ja kotipaikan kadottua ne eivät tunnu kovin tärkeiltä hänelle.
Rinne taas tuntee sukujuurensa tarkkaan, hänen esi-isänsä ja -äitinsä ovat asuttaneet Satakunnassa samoja tiloja ja seutuja sukupolvien ajan. Hän tietää mistä on kotoisin, ja onkin tässä vuoropuhelussa vastavoimana näyttelyn muiden taiteilijoiden kokemuksille. Tapani Rinteen lisäksi säveltäjänä ja soittajana on toiminut Juha Mäki-Patola.
Näyttelyn taiteilijat pohtivat juuria ja juurettomuutta, esittävät kysymyksiä ja herättävät katsojat tunnistamaan omat juurensa. Missä meidän juuremme ovat, mistä olemme tulossa, miten jokapäiväinen liikkuva elämämme vaikuttaa juurtumiseen? Onko meillä enää juuria, ja jos niin missä? Miten säilytämme ja ravitsemme juuremme? Tarvitsemmeko niitä?
Taiteilijat keskustelivat siitä, minkälainen prosessi omien juurien löytäminen heidän elämässään on ollut. Tunnistamalla juurettomuuden ja prosessoimalla sitä taiteellisen työn kautta on syntynyt mielikuvitusmaailma, joka on auttanut heidät löytämään omia juuriaan. Yhteistyössä syntyneissä taideteoksissa ei pelkästään yhdisty heidän käyttämänsä materiaalit, vaan myös tunne ikiomista juurista – ne uppoavat syvälle taiteeseen. Installaatio koostuu suurikokoisesta “katetusta pöydästä”, missä on konkreettisia tuloksia juurten etsimisestä. Esillä on Kouhian ja Királyn erikseen tekemiä sekä yhteistyössä syntyneitä teoksia. Teos on kuin suurikokoinen palapeli, jonka toivotaan aloittavan keskustelua juurista ja niiden merkityksestä.
Juuret -näyttely Lielahden kartanolla 1.7.-23.7.
Galleria Muuntotila avoinna ti-pe 11-17, la-su 12-18
Vapaa pääsy
Galleria Muuntotila Lielahden kartano 1krs.
Tehdaskartanonkatu 28
Saapumisohjeet Hiedanrantaan https://hiedanranta.fi/info-yhteys/saapuminen-hiedanrantaan/