Koskikeskuksen uusi nuorisotila on nimeltään Kolo

Uuden nuorisotilan nimi valittiin äänestyksessä, johon osallistui yli 300 nuorta.

– On ollut ihan mahtavaa nähdä, kuinka aktiivisesti nuoret ovat osallistuneet tilan suunnitteluun. Tämä näkyi myös nimikilpailussa. Saimme paljon hyviä ehdotuksia, joista valitsimme viisi ehdotusta äänestykseen. Ääniä tuli yli 300, ja kolmen kärjessä käytiin tiukka kilpailu Hengan, Jemman ja Kolon välillä. Kolo vei niukasti voiton, kertoo Tampereen kaupungin vt. nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti.

Uusi nuorisotila nousee Koskikeskuksen 0-kerrokseen Otavalankadun puoleiseen päähän. Vehkalahden mukaan Koskikeskus on sijaintinsa vuoksi täydellinen paikka keskustan nuorisotilalle.

– Tällä hetkellä meillä on tilan kalustaminen ja nuoriso-ohjaajien rekrytointi menossa. Pääsemme aukaisemaan tilan vielä tämän vuoden puolella, Vehkalahti sanoo.

Lisätietoja

Tiina-Liisa Vehkalahti
Nuorisopalvelujohtaja
Puhelin:
040 806 3239
Jaa sosiaalisessa mediassa