Tampere voitti kansainvälisen älykaupunkipalkinnon – Tampereen Pulssi esimerkkinä datan hyödyntämisestä
Palkitun ratkaisun keskiössä olivat Tampereen kaupungin erilaiset tavat hyödyntää IoT-alustaa ja älyteknologiaa, ja Tampereen Pulssi toimi tässä yhtenä esimerkkinä.
– Tampereella panostetaan älykaupunkikehitykseen ihmisten ja yritysten eduksi, ja Pulssi on täydellinen käytännön esimerkki tästä. Tietoisuus meidän tekemisestä heräsi Barcelonassa: meille on tullut paljon kansainvälisiä yhteydenottoja isoilta alustatoimijoilta, jotka toivoisivat yhteistyötä. Parhaimmassa tapauksessa isot toimijat kannustetaan mukaan toimimaan Tampereen yritysten elinvoiman edistämisen hyväksi, kertoo Tampereen kaupungin kasvupalvelujohtaja Irene Impiö.
Kävijävirtoja ennakoiva Tampereen Pulssi hyödyntää IoT-alustaa
Kilpailupaikka avautui kaupungin tavoista hyödyntää monialaisen yhteistyön tuloksena syntynyttä IoT-alustaa. Tamperelainen IoT-alusta on tuonut monenlaista lisäarvoa asukkaille, yrityksille ja viranomaisille erilaisten sovellusten, ohjelmien ja palvelujen kautta. Alustan dataa hyödyntää myös kävijävirtoja ennakoiva Tampereen Pulssi-palvelu.
Tampereen Pulssi on digitaalinen työkalu, jonka avulla yritykset voivat ennakoida kävijävirtoja Tampereen keskustassa. Pulssissa hyödynnetään liikennekameroita, sääennusteita ja Nokia Arenan tapahtumia. Tampereen Pulssi on kaikkien saatavilla Tampere.Finland-sovelluksessa.
Tampereen kumppanina IoT-alustan hyödyntämisessä ja kehittämisessä toimii Wapice Oy. Järjestelmä pohjautuu Wapicen kehittämään IoT-TICKET-alustaan.
– On upeaa, miten rohkeasti Tampereen kaupunki on lähtenyt hyödyntämään IoT-alustaa! Uskoisin, että tällaiset kaupunkilaisia hyödyttävät käytännönläheiset sovellukset siivittivät Tampereen voittoon Barcelonassa mahdollistavien teknologioiden kategoriassa, summaa Product Manager Jari Kuusisto Wapicelta.
Keskustan alueen yrittäjät ovat huomanneet Pulssin hyödyt
Pulssi-palvelun pilottivaihe käynnistyi kesällä, ja mukana on ollut noin sata yritystä keskusta-alueelta.
– Pulssi-palvelun kehitys on lähtenyt puhtaasti asiakastarpeesta. Yritykset ovat itse nostaneet esille haasteen, että on vaikea ennakoida, milloin ihmiset ovat liikkeellä, milloin tulee asiakkaita, tarvitaan lisää työntekijöitä, on tarvetta pidentää aukioloaikoja tai sulkea aikaisemmin, Impiö kertoo.
Palveluliiketoiminnan kehityspäällikkö Mia Häkkinen Pirkanmaan osuuskaupasta on huomannut Tampereen Pulssin auttavan työvuorolistojen suunnittelussa.
– Koskaan aikaisemmin ei ole ollut saatavilla näin älykästä, ennakoivaa ulkoista datapalvelua, joka voisi helpottaa esimerkiksi työvuorojen suunnittelua, sanoo Häkkinen.
Pulssi-palvelun monistettavuus kiinnostaa maailmalla
Pilottivaiheessa on ollut mukana osa keskusta-alueesta, Nokia Arenalta rautatieasemalle ja Hämeenkadulle. Kauppakeskukset Ratina ja Koskikeskus kuuluvat alueeseen. Toiminta-aluetta on hiljattain laajennettu Hämeenkatua pitkin Hämeenpuistoon saakka, ja tulevaisuudessa on tarkoitus laajentaa toiminta-alue kattamaan koko keskusta.
Vaikka Pulssia on lähdetty kehittämään palvelemaan yrityksiä, sovelluksen dataa voivat hyödyntää myös poliisi, pelastusviranomaiset ja kunnossapitopalvelut. Palvelun monistettavuus ja kehitysmahdollisuudet kiinnostivat Barcelonassa kansainvälistä yleisöä. Tampereen voittosijoitukseen vaikutti kaupungin IoT-alustan hyödynnettävyys myös muualla.
– Olen saanut yhteydenottoja useista kaupungeista niin Suomesta kuin ulkomailta ja keskusteluissa on korostunut, voisiko tämän kaltainen palvelu olla mahdollista skaalata suoraan myös muiden kaupunkien ratkaisuiksi. Tästä keskusteltiin paljon kaupungin ständillä ja tapaamisissa Barcelonassa, Impiö sanoo.