Maria Pihl: Maa-ilma
Jyväskyläläinen kuvataiteilija Maria Pihl on erikoistunut taidegrafiikkaan ja puupiirroksen katoavan laatan tekniikkaan. Maria Pihl tuo Laikkuun laajan kokonaisuuden töitään, joista osa on täysin uusia ja osa hieman vanhempia. Hänellä on erityinen kyky kerrostaa sävyjä teoksissaan, jotka ovat usein isoja ja värikkäitä. Marian teoksen saavat aiheensa hänen psyykkisestä ja henkisestä elämästään, sekä eri uskontojen, myyttien ja tarujen tarinoista ja luonnosta. Hänen teoksissaan on usein ihmis- ja eläinhahmoja sekä erilaisia kasveja, joilla on omat symboliset merkityksensä.
Maria Pihl valmistui kuvataiteilijaksi LAB-ammattikorkeakoulusta keväällä 2020.
Heidi Toivainen: Oma huone
Oululaisen kuvataiteilijan Heidi Toivaisen Oma huone on pienien, arkisten asioiden leikkiä ja iloa, kuvapäiväkirja päivien toiston välttämättömyydestä ja tärkeydestä, sekä muistojen vääjäämättömästä syntymisestä.
Toivainen on maalannut asioita työhuoneestaan tai itseasiassa kolmesta: konkreettisesta työtilasta, oman mielen huoneesta ja valmistuvan maalauksen huoneesta. Valmiissa maalauksessa kaikki kolme sulautuvat ja sekoittuvat toisiinsa. Pienet, samankokoiset maalaukset kuvaavat päivien toistoa.
Heidi Toivainen on valmistunut Lapin yliopistosta vuonna 2004 taiteen maisteriksi.
Tiina Majabacka: Myllynkivikauluksen soiva muisto
Tiina Majabacka on tutkinut ja valokuvannut 1600-luvun alkuperäisiä myllynkivikauluksia. Hauraan luonteensa takia alkuperäisiä kauluksia on säilynyt maailman museoissa vain pieni määrä.
Studiossa esillä on videoinstallaatio on kuvattu Suomen vanhimmassa kartanossa Qvidja Gårdissa, Paraisilla. Äänimaailmaa on rakennettu studiossa nauhoitetuista kauluksen ja puvun äänistä. Teos on mahdoton yritys kurottaa menneisyyteen ja kokea historiallisia vaatteita ja niiden unohdettuja ääniä.
Videon puvustuksen on suunnitellut ja ommellut Majabacka historiallisia ompelutekniikoita ja kaavoja mukaillen. Käsin ompeleminen kesti yli vuoden. Puvun tyyli sijoittuu 1500-luvun lopulle. Puvun lisäksi näyttelyssä on esillä myllynkivikaulus, doublet-jakku, hattu ja kalvosimet.
Tiina Majabacka (s. 1980) työskentelee monialaisesti videotaiteen ja pukusuunnittelun maastoissa. Majabackan töistä löytyy monitahoisia viittauksia mm. muodin ja taiteen historiaan, kirjallisuuteen sekä elokuvataiteeseen.
Päivitetty 5.1.2024 klo 11.30. Lisätty otsikkoon sana "tulkinta".