Hatanpään valtatielle suunnitellaan raitiotien kääntöraide
Hatanpään valtatiellä, Tampereen valtatien liittymän pohjoispuolella keskustan alueella sijaitseva kääntöraide mahdollistaa raitiotieliikenteen tihennetyn vuorovälin. Tarvittaessa tihennettyä liikennettä ei tarvitse ajaa keskustan yli vastakkaiselle, vähemmän matkustajakysynnän ratahaaralle.
Kääntöraide keskusta-alueella tuo myös lisämahdollisuuksia poikkeustilanteiden liikenteen järjestämiseen. Kääntöraide voi toimia parittoman ratahaaran päätepysäkkiä palvelevana kääntöpaikkana. Sorin aukion ratikkapysäkin lähelle suunniteltava kääntöraide mahdollistaa tarvittaessa myös lisäliikennettä, jota voitaisiin tarjota muun muassa Ratinan Stadionin ja Nokia-areenan tapahtumien yhteydessä.
Kaupunginhallitus linjasi, että Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien liittymän sekä sen liikennevalo-ohjauksen suunnittelussa otetaan huomioon liittymän jonoutumisherkkyys ruuhka-aikoina. Tällöin raitiotieliikenteelle ei lähtökohtaisesti anneta risteyksessä vastaavaa liikennevaloetuutta kuin muualla raitiotiereitillä.
Linnainmaan Mäentakusenkadulle suunnitellaan vaihtoterminaali siten, että katu säilyy ajoneuvoliikenteen mahdollistavana sekaliikennekatuna. Raitiotien rakentamisen yhteydessä alueen ajoneuvoliikenteelle tehdään myös uusi katuyhteys Piettasenkadulta Aitolahdentielle Mäentakusenkadun rinnalle.
Ratikan Pirkkala-Linnainmaa-allianssi on tehnyt kääntöraiteesta sekä Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien risteyksestä vaihtoehtovertailut. Myös Linnainmaan katuverkon toimivuudesta on tehty tarkentavia selvityksiä, ennen kun suunnittelun jatkaminen hankesuunnitelman mukaisella ratkaisulla kaupunginhallituksessa vahvistettiin.
Allianssi jatkaa katusuunnitelmaluonnosten valmistelua nähtäville asettamista varten näiden ratkaisujen pohjalta ja koko Pirkkala-Linnainmaa-raitiotien osuudella. Katusuunnitelmaluonnokset asetetaan allianssin verkkosivuille nähtäville palautteen antoa varten. Katusuunnitelmat tulevat vielä toisen kerran nähtäville ehdotusvaiheessa Tampereen ja Pirkkalan verkkosivuille.
Raitiotien suunnittelun rinnalla uusien asuinalueiden asemakaavoitus etenee. Tampereella uusia asuinalueita on suunnitteilla Tays Keskussairaalan ja Alasjärven väliselle raitiotien rataosuudelle sekä Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolta vapautuvalle alueelle.
Tampereen raitiotien Pirkkala-Linnainmaa-allianssi on suunnittelu- eli kehitysvaiheessa, ja hankkeen sisältö tarkentuu vaiheen aikana. Allianssin laatiman toteutussuunnitelman on tarkoitus valmistua syyskuun 2024 aikana.
Tampereen ja Pirkkalan valtuustoissa 24.4.2023 asetettuna tavoitteena on, että valtuustoilla on edellytykset päättää raitiotien rakentamisesta lokakuusta 2024 alkaen.