Haiharan Kartanon kesän ensimmäisessä näyttelyssä etsitään alkulähteitä ja turvaa

Heta Laitakarin ja Johanna Longan näyttelyssä etsitään alkulähteitä ja aarteita; ajatusten tai kuljeskelun vapautta sekä turvaa tuovia pesiä. Esillä on veistoksia, installaatioita ja ääniraitoja sieltä missä turvapaikat hehkuvat lämmintä valoa, arktiset kanalinnut kasvavat ihmisen mittaan ja avainlajit teroittavat hampaitaan rantatörmällä.

Näyttelyn kollektiivin muodostaa kaksi Tampereella työskentelevää kuvataiteilijaa, joita yhdistää opintohistoria ja työhuoneen rannalla vietetyt nuotiohetket; aikana kun kaupungissa oli työhuonerantoja, kuvataidelinja ja puolivillejä nuotiopaikkoja. Tällä kertaa näyttelypaikka on vehreä kartanomiljöö Kaukajärven kaupunginosassa, jonka ranta-alueisiin kohdistuu painetta kasvavassa kaupungissa. Yhteiset rannat voivat missä tahansa muuttua rakentamisen kautta vain harvojen takapihoiksi. Silti hyvinvointia tukeva kuljeskelu ja tasavertainen kohtaaminen usein on mahdollisimmillaan juuri jaetuissa ympäristöissä, koko kylän raitilla, rannoilla ja viheralueilla.

Teosten lähtökohta on sekä kuvitteellinen lajien adaptaatio että henkilökohtainen muistio ympäristössä tapahtuvista muutoksista. Toiselle villin kokemus on luonteva osa rakennettua lähiluontoa, kun toiselle se alkaa siellä missä ihmisen jäljen kohtaaminen on epätodennäköistä.

Heta Laitakari yhdistää töissään ympäristötaiteen metodia metalli- ja puuveistämiseen. Hänen työskentelynsä lähtökohtana oli etsiä aarteen kokemusta. Hauraat mallimateriaalit saavat ikuisen muodon pronssivaluna ja viilusta kasvaa valopesiä.

Johanna Lonka käyttää tekstiiliveistoa yhdessä kenttätyöskentelyn, luonnonmateriaalien ja äänen kanssa. Hänelle aarteen kokemus alkaa vaeltaessa, matkassa syrjäiseen; lähteiden, soiden ja hiljaisuudessa huhuilevien lintujen ääreen. Elinpiiriä etsiessä höyhen muuttuu painavaksi ja betonista kasvaa uusi neulasten metsä.

Johanna Longan työskentelyä on tukenut Pirkanmaan kulttuurirahasto.

Päivitetty 6.5.2024. Lisätty maininta, että Longan työskentelyä on tukenut Pirkanmaan kulttuurirahasto.