Purkuputken hinaaminen Sankilasta Vihilahteen alkaa

Sankilan rannassa Pirkkalassa on odottanut talven ajan valmiina 480 metrin pituiseksi hitsattu putkiosuus. Nyt kun olosuhteet ovat suotuisat, voidaan ensimmäinen putkiosuus hinata Vihilahteen. Sulkavuoreen valmistuvan seudullisen jätevedenpuhdistamon purkuputkesta tulee 1,7 kilometrin pituinen.
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo kartalla.
Keskuspuhdistamo-hankkeeseen kuuluvat Sulkavuoreen sijoittuva jätevedenpuhdistamo, Viinikanlahden ja Raholan jäteveden pumppaamot sekä 12 kilometriä siirtoviemäreitä. Purkuputki on merkitty katkoviivalla.

Hinaaminen alkaa maanantaina 13.5.2024 iltapäivällä tai illansuussa. Putkea hinaamassa on kaksi hinausalusta ja kaksi apuvenettä. Matkaa Vihilahteen kertyy noin kymmenen kilometriä. Hinaus tapahtuu pääosin laivaväylää pitkin. Olosuhteet järvellä arvioidaan vielä ennen hinausta. Voimakasta tuulta ei saisi olla.

Kun putki saadaan Vihilahteen, se asennetaan järven pohjaan valmiiksi ruopattuun uraan. Putki painotetaan betonisilla painoilla, jotta se pysyy paikoillaan. Vihilahdessa on jo valmiina maaosuus, johon putki liitetään.  

Purkuputken kokonaispituus on 1,7 kilometriä, joten seuraavien putkiosuuksien hitsaustyöt Sankilassa jatkuvat. Urakalle on varattu aikaa toukokuuhun 2025.

Vesistötarkkailua jatketaan lupaehtojen mukaisesti.  

Sulkavuoren kalliotiloissa puhdistetut jätevedet johdetaan kalliotunnelia pitkin Vihilahden alueelle ja edelleen purkuputkea pitkin Pyhäjärveen. 

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamon käyttöönotto alkaa 2025. Keskuspuhdistamo on Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven yhteishanke.  

Lisätietoja

Ari-Matti Ilkka
Tampereen seudun Keskuspuhdistamo Oy:
Puhelin:
040 566 3564
Jaa sosiaalisessa mediassa