Virastotalon nimi muuttui kaupungintaloksi

Tampereen kaupungin virastotalon nimi on muutettu kaupungintaloksi. Uuden kaupungintalon peruskorjaus ja laajennus valmistuu kesällä 2026, mutta uusi nimi otetaan käyttöön jo nyt.
Valkoinen suuri rakennus on rakennustyömaa-aidan takana ja osittain vielä työmaahupun peitossa. Etualalla kävelee ihmisiä.
Kahden vuoden kuluttua valmistuvan rakennuksen katutason kerroksen palvelupiste, ravintola ja näyttelytilat avataan myös kaupunkilaisten käyttöön.

Aleksis Kiven kadun ja Puutarhakadun kulmassa sijaitseva kaupungintalo tulee toimimaan noin 900 työntekijän toimistona. Katutason kerrosta avataan myös kaupunkilaisten käyttöön: sinne muuttavat palvelupiste, ravintola ja näyttelytilat. Nimenkin on hyvä kuvata talon uutta käyttötarkoitusta.

– Virasto-sana koetaan byrokraattiseksi, ja sen on jopa ajateltu viittaavan valtion virastoihin. Asiaa on mietitty eri yhteyksissä, ja kaupungintalo-nimi on saanut laajalti kannatusta, kertoo muutoshankkeen projektipäällikkö Heli Turunen.

Aikaisemmin Tampereella ei ole virallisesti ollut kaupungintaloa, vaikka Raatihuonetta onkin sellaiseksi joissakin yhteyksissä kutsuttu. Kaupungintalo-nimi on kuitenkin käytössä monissa muissa kaupungeissa.

Konsernijohtajan johtoryhmä päätti nimen muutoksesta 21.5.2024.
 

Lisätietoja

Heli Turunen
Projektipäällikkö
Puhelin:
050 342 0652
Teksti: Tuuli Oinonen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa