Talousjohtaja sekä kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän johtaja on valittu

Tampereen kaupungin talousjohtajaksi on valittu Mikko Koskela. Hän siirtyy tehtävään Nokian kaupungin talousjohtajan tehtävästä. Konsernihallinnon kilpailukyky- ja innovaatiot -ryhmän johtajaksi on puolestaan valittu Teppo Rantanen, hän on työskennellyt aiemmin elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajana.
Mikko Koskela
Talousjohtajaksi on valittu Mikko Koskela.

Mikko Koskela aloittaa Tampereen kaupungin talousjohtajana elo-syyskuun vaihteessa.
-    On hienoa päästä työskentelemään Suomen vetovoimaisimman kaupungin hyväksi. Talousjohtajan tehtävä on näköalapaikka kaupungin kehittämisessä, etenkin kuntatalouden ollessa nyt merkittävien haasteiden edessä, sanoo Koskela.

Koskela on työskennellyt Nokian kaupungin talousjohtajana sekä konsernipalveluiden johtajana runsaan seitsemän vuoden ajan. Hänellä on tehtävässään ollut merkittäviä valmisteluvastuita, ja hän on toiminut kaupunginjohtajan ensimmäisenä varahenkilönä. Lisäksi hänellä on useita luottamustehtäviä. Ennen Nokian kaupunkia Koskela työskenteli Kangasalan kaupungilla. Koulutukseltaan Koskela on kauppatieteiden maisteri.

  
- Iloksemme saimme erinomaisia hakijoita ja kuntatalouden huippuosaajia. Koskelan valintaan vaikutti pohdintamme erityisesti siitä, kuka hakijoista parhaiten soveltuisi talousjohtajaksi tiukkenevan taloustilanteen aikana. Koskela erottui muista hakijoista erityisesti käytännön talousjohtamiskokemuksen ja strategisen tason johtamiskokemuksen laajuuden osalta, sanoo konsernijohtaja Juha Yli-Rajala.


Tampere haki uutta talousjohtajaa, koska nykyinen talousjohtaja, Jukka Männikkö, on eläköitymässä syksyllä. Tehtävää haki 43 henkilöä, joista 36 täytti tehtävän kelpoisuusvaatimukset.

 

Tampereen kaupungin konsernihallintoon perustettiin maaliskuun alussa 2024 kokonaisuus nimeltään kilpailukyky ja innovaatiot - ryhmä. 


Uuden konsernihallinnon kilpailukyky- ja innovaatiot -ryhmän johtajaksi on valittu Teppo Rantanen. Rantanen on työskennellyt Tampereen kaupungilla aiemmin elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajana noin kahdeksan vuoden ajan. Tätä ennen Rantanen on toiminut muun muassa asiantuntija- ja konsulttiyritys Deloitten Suomen toimitusjohtajana sekä Deloitten kansainvälisessä organisaatiossa Lontoossa. Koulutukseltaan Rantanen on kauppatieteiden maisteri.


-    Tehtävä on innostava ja olemme ainutlaatuisessa vaiheessa kaupungin kehittämisessä, meillä on huikeat mahdollisuudet viedä Tamperetta eteenpäin niin kilpailukyvyn, innovaatioiden kuin kansainvälisyydenkin osalta, sanoo Rantanen.


Kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmään on keskitetty kaupunkitasoiset, kilpailukyvyn kehittämisen kannalta merkittävät ja kaupunginhallituksen ohjausrooliin sisältyvät tehtävät. Ryhmään sijoittuu kaupungin toiminnoista vetovoima ja edunvalvonta, strateginen hankekehitys ja strateginen elinkeinopolitiikka sekä suhdetoiminta ja markkinointi.
 

 

Lisätietoja:

Mikko Koskela
puhelin: 040 133 44 22
sähköposti: [email protected]

 

Lisätietoja

Teppo Rantanen
Johtaja
Puhelin:
040 023 5442
Juha Yli-Rajala
Konsernijohtaja
Puhelin:
040 743 6356
Kuvat: Nokian kaupunki
Jaa sosiaalisessa mediassa