Vahvuusstipendi nostaa esiin kuudesluokkalaisten yksilöllisiä vahvuuksia

Tampereen kaupungin nuorisopalvelut ja perusopetus jakavat tänäkin keväänä tamperelaisille kuudesluokkalaisille vahvuusstipendit. Stipendi on osoitus jokaisen lapsen ainutlaatuisuudesta ja arvokkuudesta.

Yli 2000 oppilasta Tampereen kaupungin kouluista sekä Tampereen yliopiston normaalikoulusta, Svenska samskolanista, Kristillisestä koulusta ja Rudolf Steiner -koulusta saavat stipendin päättäjäistilaisuuksissaan todistuksen lisäksi. Luokanopettajat keräävät stipendiin jokaisen oppilaan yksilöllisiä vahvuuksia ja hyviä ominaisuuksia, jotka auttavat vahvistamaan lapsen minäkuvaa ja itseluottamusta.

– Stipendi ei ole vain tunnustus menneestä, vaan se luo myös uskoa tulevaisuuteen. Se rohkaisee jokaista oppilasta löytämään voimansa omista ainutlaatuisista piirteistään, sanoo Tampereen kaupungin perusopetuksen johtaja Kristiina Järvelä.

Tampereella vahvuusstipendejä on jaettu jo vuodesta 2020 lähtien. Nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti iloitsee perinteen jatkumisesta.

– Vahvuusstipendi on tärkeä vuosittainen perinne nuorisopalveluilla. Sillä voimme muistuttaa nuoria siitä, että jokaisella meistä on omat kykymme ja lahjamme sekä oma paikkamme tässä maailmassa, sanoo Tiina-Liisa Vehkalahti.

Pirkanmaan Osuuskauppa mahdollistaa sen, että stipendin saajat saavat myös lahjakortin.

– On tärkeää, että eri toimijat tekevät yhteistyötä nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Vahvuusstipendi on kannustava ele, joka toivottavasti vahvistaa nuorten itseluottamusta ja positiivista minäkuvaa, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan ihmisten ja kulttuurin johtaja Sari Pelli.

Lisätietoja

Tiina-Liisa Vehkalahti
Nuorisopalvelujohtaja
Puhelin:
040 806 3239
Jaa sosiaalisessa mediassa