Laikkuun mahtuu koko maailma -tapahtuma siirretään sisätiloihin

Sunnuntaina 9.6. kello 13–17 järjestettävä Laikkuun mahtuu koko maailma -tapahtuma siirretään sisätiloihin Kulttuuritalo Laikkuun, sillä tapahtumapäivälle on luvattu runsaita sateita. Tämän vuoksi tapahtuman sisältöön tulee joitakin muutoksia, mutta ohjelma pysyy pääosin ennallaan ja kaikki esitykset toteutuvat. Tapahtuma piti alunperin järjestää Kirjastonpuistossa ja Laikunlavalla.

Laikunlavalle suunnitellut esitykset nähdään nyt Musiikkisalissa. Yhdistysten ja muiden toimijoiden esittelypisteet siirretään Luentosaliin ja taidesymposium Kahvilan Laikun asiakastiloihin, jossa ei tällä hetkellä ole kahvilatoimintaa Laikun julkisivuremontista johtuen. 

Sunnuntaille myös ennustetun kovan tuulen vuoksi KorentoArtin sirkustelttaa eikä ruokatoimijoiden pisteitä voida pystyttää ulos Kirjastonpuistoon, jotta tapahtuma olisi varmasti turvallinen. Ruokatoimijoille ei valitettavasti ole korvaavia tiloja sisällä, joten tapahtumassa ei ole ruokamyyntiä. KorentoArtin sirkustaiteilijat sen sijaan kiertelevät sisätiloissa ilahduttamassa tapahtumakävijöitä. 

Lastenkulttuurikeskus Rullassa järjestettävä ennakkotapahtuma Ystävyys ei ole satu -teatteriesitys ja non-stop-taidepajat toteutuvat suunnitellusti. Myös Rullassa oleva Metsänpeitto-näyttely ja Laikun taidenäyttelyt ovat normaaliin tapaan auki. 

Sisälle Kulttuuritalo Laikkuun voidaan ottaa rajattu määrä asiakkaita, joten tapahtumassa voi joutua jonottamaan sisäänpääsyä.

 

 

Lisätietoja

Aliisa Piirla
Koordinaattori
Puhelin:
050 523 2134
Teksti: Aliisa Piirla
Jaa sosiaalisessa mediassa