Linnainmaan raitiotievarikon, pysäköintiä ja urheilutiloja sisältävä asemakaava eteni

Linnainmaalle suunnitellun Tampereen Ratikan jatkeen, varikon ja urheiluhallin sekä liityntäpysäköintiä sisältävä asemakaavan muutosehdotus hyväksyttiin 11.6.2024 yhdyskuntalautakunnassa. Asemakaava menee vielä kaupunginhallituksen päätettäväksi.
Havainnekuvassa uimahallin julkisivua.
Havainnekuva suunnitellun uimahallin sisäänkäynnistä (rakentamistapaohjeen kuva). Kuva: Arkkitehdit Inaro Oy

Urheilurakennuksen merkintä mahdollistaa uimahallin. Asemakaava voidaan toteuttaa vaiheittain. Kaavan laatimisen aikaan on ollut todennäköistä, että uimahalli ja liityntäpysäköintialue valmistuvat ensimmäisessä vaiheessa. Lisäksi asemakaava mahdollistaa uuden jalankulun ja pyöräilyn sillan Teiskontien ylitse.

Kortteliin tulee rakennusoikeutta muodostuu noin 27 400 kerrosneliömetriä, josta raitiotievarikko muodostaa noin 12 000 kerrosneliönmetriä ja urheiluhalli 4700 kerrosneliömetriä. Myös varikkokortteliin liittyvä rakentamistapaohje hyväksyttiin.

Kaavehdotuksesta ei jätetty muistutuksia. Tarkistuksia tehtiin vain liikenteeseen liittyviin suoja-alueisiin, joille ei saa sijoittaa mainoksia tai muita rakennelmia.

Nykyisin Teiskontietä myöten kulkee kymmenen joukkoliikenteen reittiä, ja lähin pysäkki on Teiskontien ja Heikkilänkadun risteyksessä. Suunnitellun raitiotien odotetaan lisäävän joukkoliikenteen käyttöä.

Heikkilänkadulle suunnitellun ratikkapysäkin vieressä on päivittäistavarakauppa. Läheiseen päiväkotiin on 600 metriä.

Lisätietoja

Mikko Nurminen
Esittelijä, Kaupunkiympäristön palvelualue Johtaja
Puhelin:
040 801 2665
Ritva Kuusisto
Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 182 6992
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa