Julkiseen tilaan tehtyjen taideteosten tarkoituksena on luoda usein aikuisille suunnattuun kaupunkiympäristöön tilaa lapsille ja nuorille, heidän osaamiselleen ja luovalle ilmaisulleen. Yhdessä tekeminen, lasten ja nuorten aito kunnioittaminen ja ajatusten kanavointi taiteeseen lisää hyvinvointia ja toivoa, joten se sopi hyvin myös keskussairaalan alueen toimintaan. Toiminta toteutettiin yhteistyössä Taidekaaren, Koivikkopuiston koulun, Pirkanmaan hyvinvointialueen ja SirkusRakkausPumPum ry:n kanssa.
Koulun puolella iloittiin taidetyöskentelystä. Opettaja Sanna-Kaisa Liukon mukaan koululla ollaan todella tyytyväisiä koko heille räätälöityyn kokonaisuuteen. ”Ei sitä edes kunnolla tajunnut miten ankea piha oli ennen kuin nyt! Nyt me vaan ihaillaan ja jutellaan tästä joka välkällä!”, koululta kommentoidaan. ”Joka kerta kun astun ovesta, mua alkaa nyt hymyilytyttämään.”, kertoi työpajoihin osallistunut oppilas.
Ympäristökasvatusaiheiset teokset suunniteltiin ja toteutettiin oppilaiden kanssa. Toiminnan ohjasi SirkusRakkausPumPum ry. SRPP:n tuottaja Piritta Suominen kertoo: ”Hienointa projektissa meidän ammattilaisten näkökulmasta oli totta kai lasten, nuorten ja henkilökunnan kohtaaminen ja se miten merkityksellinen projekti oli heille. Yhteinen mielekäs tekeminen, oman jäljen jättäminen yhteiseen ympäristöön sekä omana itsenä näkyväksi tuleminen on selvästi kaikkien lasten ja nuorten yhteinen toive.”
Myös Pirkanmaan sairaanhoitoalueen rakennusmestari Teppo Humala kiittelee projektia: ”Vaja on kuin uudestisyntynyt ja piristää väreillään ja yksityiskohdillaan kivasti tätä yleisilmeeltään hieman ankeaa ja harmaata kampusta. Lopputulos on todella onnistunut. Tämänkaltaisiin taideprojekteihin suhtaudumme todella myötämielisesti ja niinpä soisimme vastaavia tulevan enemmänkin, mielellään ympäri kaupunkia.”
Koivikkopuisto on sairaalaopetusta antava koulu, jonka opetus on tarkoitettu Tays:n osastohoidossa oleville perusopetusikäisille oppilaille sekä erikoissairaanhoidon avohoidossa oleville oppilaille. Koulu on mukana Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelmassa, jossa sille kehitettiin erityisyytensä vuoksi oma, räätälöity ohjelma. Tavoitteena oli löytää oppilaiden hyvinvointia tukeva, koulun arkeen sopiva ja Taidekaaren tavoitteita toteuttava malli, jossa yhdistyisivät taide- ja ympäristökasvatus. Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelman piiriin kuuluu kaikki kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa käyvät lapset ja nuoret.
Koivikkopuiston koulun vajan taideteos on osa Lasten galleriaa. Lasten galleria on Lastenkulttuurikeskus Rullan ja Kulttuurikasvatusohjelma Taidekaaren kehittämä taidekokonaisuus, jossa nostetaan lasten ja nuorten taidetta esiin Tampereen kaupunkikuvaan.