Kenestä Vuoden vapaaehtoinen ja Vuoden aikuinen? Ehdota tunnustuksen saajia

Tampereen kaupunki valitsee vuosittain Vuoden aikuisen ja Vuoden vapaaehtoisen. Nämä tunnustukset voidaan myöntää tamperelaisille, jotka ovat toimineet ansiokkaasti toisten hyväksi. Tänä vuonna Vuoden vapaaehtoisen palkitsemisen teemana on liikkumisen edistäminen. Vuoden aikuisen teemana on puolestaan lasten ja nuorten mielenterveyden tukeminen ja ehkäisevä päihdetyö. Tunnustuksen saajia voi ehdottaa 25.9.2024 asti.

Tampereen kaupunki myöntää joka vuosi tunnustuspalkintoja tamperelaisille henkilöille, ryhmille tai yhteisöille, jotka toimivat esimerkillisellä tavalla muiden hyväksi. Palkitsemisen teemat vaihtuvat vuosittain.

Tänä vuonna Vuoden aikuinen -tunnustus myönnetään toimijalle, joka on edistänyt lasten ja nuorten mielenterveyttä tai toiminut päihteiden käytön ehkäisemiseksi.

Vuoden vapaaehtoinen -tunnustus myönnetään vapaaehtoistoimijalle, joka on innostanut muita liikkumaan tai muuten edistänyt eri-ikäisten tamperelaisten liikkumista.

Kuka tahansa voi ehdottaa, kenelle tulisi myöntää Vuoden aikuisen tai Vuoden vapaaehtoisen tunnustus vuonna 2024. Asialliset ja perustellut ehdotukset voi esittää lomakkeella viimeistään 25.9.2024. Jos haluaa ehdottaa sekä Vuoden aikuista että Vuoden vapaaehtoista, tulee täyttää kummastakin oma lomake.

Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää palkinnon saajat ehdotusten pohjalta. Palkintojen saajat julkistetaan 26.11.2024.

Lisätietoja

Tiia Heinäsuo
Erityisasiantuntija
Puhelin:
050 411 2434
Teksti: Johanna Kurela
Jaa sosiaalisessa mediassa