Korutaiteen kehollisuus ja elämän syklit esillä Laikun uusissa näyttelyissä

Koru – Voima -näyttely lähestyy korua perinteisen korukäsityksen sijaan koru- ja nykytaiteen keinoin. Näyttelyssä on esillä 10+1 Taidekollektiivin jäsenten töitä. Ulla Pohjolan Muistipistoja-näyttelyssä on esillä teoksia vuosilta 1993–2024. Pohjola tutkii pienillä pistoilla ihmisen ja luonnon kehittymistä, muuntumista ja kiertokulkua sekä ihmisen tunnesuhdetta luontoon ja itseensä. Näyttelyt avautuvat Kulttuuritalo Laikussa lauantaina 31.8.
Naisella on päällään tummat vaatteeet. Kaulassa roikkuu suuri koru, jossa on mustavalkoinen kasvokuva.
Anu Kirkinen: Esinaiset

Korutaide on melko uusi taiteen muoto. Se syntyi 1940-luvulla ja saapui Suomeen Keski-Euroopasta 1950- ja 60-lukujen taitteessa.

Korut viestivät statuksen lisäksi aatteista, historiasta ja perinteistä. Ne voivat välittää erilaisia symboleja tai tuoda kantajalleen parantavia voimia. Korun materiaali, koko ja ainutlaatuisuus ovat merkittävä ilmaisumuoto sen kantajalle sekä viesti katsojalle. Korut kertovat mm. itsevarmuudesta, määrätietoisuudesta ja voivat tarkoituksellisesti provosoida. Korut viestivät kantajan identiteetistä, arvomaailmasta, perhesuhteista, kotimaasta ja kansasta.

Yksi korutaiteen tunnistettavista piirteistä on kehollisuus, mutta yhtä tärkeässä osassa ovat sisältö, materiaalit, muotokieli ja taiteilijan oma tulkinta. Koruteos voi olla objekti tai pienoisveistos. Se voi olla myös valokuva tai videoteos. Olennaista on, että koru ei ole irrallaan kantajastaan. Osa näyttelytöistä laajentaa korun kantajaksi myös itse näyttelytilan.

Tuodessaan omaa identiteettiään esiin ihminen kokee olonsa voimakkaaksi, uskaltaa olla vahvasti olemassa. Myös rakennus saa voimaa ja erottuu muista persoonallisten piirteidensä avulla. Jokainen taiteilija lähestyy aihetta yhteisen “Voima”-teeman sekä itselleen ominaisten materiaalien kautta.

10+1 Taidekollektiivi on perustettu vuonna 2019 ja ryhmä koostuu 11:stä muotoilu- ja taidealan ammattilaisesta. Tähän näyttelyyn teoksia toteuttavat korutaiteilija Anu Kirkinen, kuvataiteilija Saija Lehtonen ja metalliartesaani, korutaiteilija Laura Saarivuori-Eskola, keraamikko Silja Merikallio, kuvataiteilija Tuuli Pollari sekä koru- ja esinemuotoilija Kukka Rantanen. Kirkinen, Lehtonen, Rantanen ja Saarivuori-Eskola ovat myös valtakunnallisen Korutaideyhdistyksen jäseniä.

Ristipistotyössä makaa vihreä luuranko punaista taustaa vasten.
Ulla Pohjola: Uni

Kirjonta, maalaus ja erilaisten materiaalien yhdistäminen ovat oleellinen osa Ulla Pohjolan taidetta. Materiaaleina hän käyttää silkkilankoja, kuivattuja kasveja, paperia, erilaisia kankaita ja kierrätystekstiilejä. Syntymä, elämä ja kuolema, sekä niihin liittyvä symboliikka, ovat olleet hänen teostensa aiheita jo 30 vuotta. Hidas työskentelytapa antaa teoksille rauhaa ja syvyyttä. Muistipistoja-näyttelyssä on esillä Pohjolan teoksia vuosilta 1993–2024.

- Käsissäni kulkevat elämän viivat ja langat. Niillä kirjon näkyväksi sisäisen maisemani, tietoisen ja tiedostamattoman. Työ vie itseänsä eteenpäin ilman valmiita kaavoja ja suunnitelmia ja löytää uusia teitä työskentelyn aikana. Olen välittäjä ja elän töissäni: neula lipsahtaa sormeen, vähän verta, olen olemassa, Ulla Pohjola kuvailee.

Pohjola on pitänyt Suomessa ja ulkomailla yli 60 yksityisnäyttelyä vuosien 1993–2024 aikana ja osallistunut yli 100 yhteis- ja ryhmänäyttelyyn. Hänen teoksiaan on muun muassa Saastamoisen Säätiön, Wihurin rahaston, Kiasman, Salon taidemuseon ja Valtion taidekokoelmissa. Hänelle on myönnetty muun muassa seuraavat tunnustukset: the Jury Prize 2016-tunnustus minitekstiilinäyttelyssä Bratislavassa, Valtion taiteilija-apurahat 2012-16 (5-v.) ja 2005-07 (3-v.), Pirkanmaan taidetoimikunnan vuoden taidepalkinto 2006 ja Vuoden nuori tekstiilitaiteilija (Tekstiilitaiteilijat Texo ry) 1996.

Muistipistoja-näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus. Näyttely on saanut myös Museovirastolta valtionavustusta.

Koru – Voima -näyttely Kulttuuritalo Laikun Galleriassa
Ulla Pohjolan Muistipistoja-näyttely Laikun Studiossa

31.8.–6.10.2024

Kulttuuritalo Laikku avoinna
ti-pe klo 9–20
la-su klo 10–18

Vapaa pääsy.

Lisätietoja

Irma Puttonen
Johtava koordinaattori
Puhelin:
050 553 8673
Jaa sosiaalisessa mediassa