Tampere aikoo karsia metsäkauriiden määrää kaupunkialueella – riistanhoidon asiantuntijat apuna
Riistakolareiden määrä Teiskontien tuntumassa on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Myös alueen asukkailta on saatu viestejä metsäkauriiden häiritsevästä käyttäytymisestä puutarhoissa ja viljelmillä. Haitan ja vaaratilanteiden ehkäisemiseksi kaupunki aloittaa yhteistyökumppaneiden kanssa kauriiden metsästyksen syyskuun puolivälissä Kauppi–Niihaman-alueella. Pyyntialueella on tiheä metsikkö ja taimikko, eikä se ole suosittu virkistyskäytössä.
– Tampereen kaupunki ei ole aikaisemmin toteuttanut kauriiden metsästystä. Olemme suunnitelleet metsästystoimenpiteet yhteistyössä Tampereen riistanhoitoyhdistyksen ja Riistakeskuksen sekä poliisin ja Ely-keskuksen kanssa, kertoo metsäasiantuntija Jani Aho Tampereen kaupungilta.
Pyynti tapahtuu suppealla, rajatulla alueella niin sanottuna vahtimismetsästyksenä. Metsästyksen toteuttaa Tampereen Riistanhoitoyhdistyksen valitsema joukko metsästäjiä. He tekevät työn talkoilla.
– Pyrimme metsästyksen avulla myös siihen, että metsäkauriit saataisiin siirtymään syvemmälle metsään, pois liikenneväyliltä ja asuinalueilta, Aho kertoo.
Kauriiden määrä on kasvanut Tampereen kaupunkialueella nopeasti. Kannan kokoa on vaikea arvioida, mutta kolareiden ja havaintojen perusteella määrä on taajama-alueella liian runsas ja edelleen kasvussa. Vuonna 2023 kauriskolareita kirjattiin yli sata kaupunkialueella, ja Riistanhoitoyhdistyksen mukaan kauriin aiheuttamien liikenneonnettomuuksien määrä on kuluvan vuoden aikana kasvanut.
Asuinalueita ja liikennettä häiritsevien kauriiden runsauteen on havahduttu myös useissa muissa kaupungeissa eri puolilla Suomea, ja kauriita on metsästetty esimerkiksi Turussa ja Helsingissä.
Tiedotteita metsään ja lähialueen asukkaille
Elo-syyskuun vaihteessa jaetaan metsästyksen lähialueella asuville kotiin tiedote asiasta, ja lisätietoja on kaupungin verkkosivuilla. Lisäksi metsästysalueen läheisyyteen kiinnitetään tiedotteita, jotka ohjaavat alueella liikkuvia varautumaan metsästykseen ja siitä aiheutuviin ääniin.
– Jaamme tiedotteita porrastetusti, ja asuntoyhtiöiden isännöitsijät auttavat tiedon välittämisessä alueen taloyhtiöiden asukkaille, Aho kertoo.
Kauriiden metsästystoimet on suunniteltu ammattilaisten kanssa, eivätkä toimet rajoita marjastajien, sienestäjien tai ulkoilijoiden turvallista liikkumista maastossa. Riistanhoitoyhdistyksen sekä Riistakeskuksen kokemus metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa ovat tärkeässä roolissa.
– Riistanhoitoyhdistys valitsee metsästäjät, jotka ovat kokeneita toimijoita taajama-alueella. Tärkeintä ei ole saalis, vaan se että säilytetään rauhallisuus ja maltti ampumatilanteissa, Aho painottaa.
Riistanhoitoyhdistyksen arvion mukaan metsästystä kannattaa jatkaa helmikuun 2025 alkupuolelle saakka.
– Metsästys helpottuu mitä pidemmälle syksy etenee. Kun ilma kylmenee ja tulee lunta, kauriita tulee herkemmin houkutusruuan äärelle, kertoo Tampereen riistanhoitoyhdistyksestä toiminnanohjaaja Antti Lappalainen.