Jukolan peruskorjaus tuo muutoksia Hatanpään Kartanopuistoon – puistosuunnitelma nähtävillä

Hatanpään Kartanopuiston ja arboretumin keskellä sijaitsevan Jukolan peruskorjaus päiväkodiksi vaikuttaa myös läheiseen puistoalueeseen, väyliin ja liikennejärjestelyihin. Niiden muutoksista on valmistunut puistosuunnitelma, joka on nähtävillä 2.–16.9.2024.

Suunnitelmaan voi tutustua verkossa sekä puistossa arboretumin pysäköintialueen ja kartanon lähellä. Suunnitelmaan voi tutustua myös Tampereen palvelupisteessä, Frenckellinaukio 2:ssa näytöltä.

Hatanpään kartanon vanhan punatiilinen navettarakennus Jukola valmistui vuonna 1890. Jukola on ollut muun muassa sairaala- sekä työpaja- ja varastokäytössä aiemmin. Jukola peruskorjataan ja tiloihin rakennetaan päiväkoti.  Jukolan ja viereisen puistoalueen kehittämistä ohjaa asemakaava.  Puistosuunnitelma perustuu Maisemasuunnittelu Hemgårdin 2010 laatimaan hoito- ja käyttösuunnitelmaan.

Uudistuksessa päiväkodin piha sovitetaan luontevasti osaksi historiallista puistomiljöötä ja autoilun, kävelyn ja pyöräilyn kulkureitteihin tulee muutoksia. Muutoksia tehdään myös saatto- ja huoltoliikenteen mahdollistamiseksi. Päiväkodin piha-aluetta on sisäpiha ja siihen liittyvä alue Jukolan edustalla.  Päiväkodin piha ei kuulu puistosuunnitelmaan.

Kulkureitteihin muutoksia - niitä selkeytetään kasvillisuudella ja kiveyksillä

Arboretumin autojen pysäköintialue siirtyy hieman Jukolan suuntaan. P-alue reunustetaan puurivillä ja pensasaidoilla, jotta se erottuisi kulkureiteistä.  Autoliikenne ei enää kulje P-alueelle Hatanpään puistokujan ja puukujan kautta vaan Gauffininkatua.  Puukujan ja Idmanin huvilalle johtavan väylän asfaltti puretaan, ja ne saavat kivituhkapinnat ja eikä autoilu ole enää sallittu niillä. Huoltoajoyhteys kartanolle säilyy. Alueen kulkureittejä selkeytetään myös graniittikiveyksillä. Saattoliikenne päiväkotiin on pysäköintialueen kohdalta.

Puistoalueelle ja päiväkodin pihaan johtava asfalttipäällysteinen kävely- ja pyörätie kulkee sairaalarakennuksen vierustaa ja pihan reunaa. Väylältä on huoltoajoyhteys sairaalarakennukseen ja puiston huoltorakennukseen. Puistoon lisätään pyöräpysäköintipaikkoja muun muassa pysäköintialueen läheisyyteen.

Kuusiaita uusitaan

Gauffininkadun puoleinen vanha, korkeaksi kasvanut kuusiaita uusitaan.  Jatkossa uutta kuusiaitaa leikataan säännöllisesti. Kuusiaidan läheltä kartanolle johtavan puukujan varrelta poistetaan koivuja. Hatanpään kartanon edustan nurmelle istutetaan kolme uutta puistopuuta.

Puiston valaistus uusitaan kunnostettavalla alueella. Uudet, tummanharmaat valaisimet ovat samanlaisia kuin muut puiston valaisimet.

Kunnostustyöt tehdään lähivuosina

Puistoalueen kunnostustyöt tehdään lähivuosina, ja rakentaminen sovitetaan Jukolan peruskorjauksen aikatauluun. Jukolan peruskorjaus tehdään arviolta 2025–2027. Jukolan päiväkodin rakennuslupakäsittely on meneillään.

Valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä

Kartanopuisto ja arboretum sijaitsevat Hatanpäällä Pyhäjärven rannalla. Hatanpään kartano ympäristöineen edustaa 1700-luvulla syntynyttä pohjoishämäläistä kartanokulttuuria. Alue on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.  Myös asemakaavassa on osoitettu alueen, sen rakennusten ja puuston suojeluarvo.

Lisätietoja

Anna Levonmaa
Erikoissuunnittelija
Puhelin:
040 139 9288
Teksti: Tarja Nikupaavo-Oksanen
Kuvat: Tarja Nikupaavo-Oksanen
Jaa sosiaalisessa mediassa