– Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon ehdokkaiden valinnassa tärkeä arviointikriteeri oli myös se, miten arkkitehtuuri kestää aikaa ja käyttöä ja mitä se edustaa ajassamme, esiraadin puheenjohtaja, professori Jenni Reuter kertoo.
Esiraati arvioi, että Tammelan Stadionin arkkitehtuurin arvokkain piirre on sen kyky luoda monimuotoista, urbaania kulttuuria kaupungin keskustaan. Stadionin katsomon vaijerein ripustettu katos on veistoksellisuudessaan vaikuttava. Riippurakenteen ansiosta katsomoissa ei ole pilareita, ja jokaiselta istumapaikalta on esteetön näköala kentälle. Stadionin sisätilat ovat huolella suunniteltuja ja avautuvat rikkaalla tavalla eri suuntiin.
– Arvostamme todella paljon sitä, että toteuttamamme stadion sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoehdokkuuden. Hienoa, että pitkäjänteinen työmme urheiluolosuhteiden parantamisessa ja laadukkaan kaupunkikuvan kehittämisessä huomioidaan myös valtakunnallisesti. Joukkoliikenteeseen tukeutuva stadion keskellä kaupunkia on jatkumoa kestäville kaupunkikehityshankkeillemme, joissa panostetaan myös julkisten rakennusten arkkitehtuuriin, kertoo Tampereen kaupungin konsernijohtaja Juha Yli-Rajala.
Tampereen keskustaan tänä keväänä valmistunut Tammelan Stadion käsittää jalkapallostadionin ja -katsomon lisäksi asuinkorttelin sekä liike- ja paikoitustilat. Tammelan Stadionin suunnittelusta vastasivat JKMM Arkkitehtien Samuli Miettinen (pääsuunnittelija), Asmo Jaaksi, Teemu Kurkela ja Juha Mäki-Jyllilä sekä projektiarkkitehdit Alli Bur, Harri Koski ja Kristian Forsberg.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon esiraatiin kuuluivat Jenni Reuterin lisäksi arkkitehdit Harri Hautajärvi ja Kirsi Korhonen sekä professori Matti Sanaksenaho. Esiraadin sihteerinä toimi arkkitehti Paula Huotelin. Neljä muuta Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaehdokasta ovat Hyytiälän metsäasema Juupajoella, Lamminrahkan koulukeskus Kangasalla, opistorakennus Lastu Järvenpäässä sekä Tapiolan kirkon peruskorjaus.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittajan valitsee Antti Kuronen
Sotareportteri Antti Kuronen, joka valitsee palkinnon voittajan. Hän kertoo että maailmalla kiertäessään on usein miettinyt arkkitehtuuria. Minkälaisiin rakennuksiin on panostettu? Ovatko suurkaupunkien keskustat ja syrjäseudut kuin eri maailmoista?
– Suomessa hienoa on se, että yleishyödyllisiin rakennuksiin panostetaan eri puolilla maata, ei pelkästään kaupunkien keskustoissa. Tasa-arvo, ketään ei jätetä, on edelleen tärkeä arvo Suomessa, Kuronen arvioi.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto myönnetään tänä vuonna 11. kertaa. Palkinnon tarkoitus on lisätä arvostusta luovaa korkealuokkaista arkkitehtuuria kohtaan sekä nostaa esille arkkitehtuurin kulttuurista arvoa ja hyvinvointia lisäävää merkitystä.
Palkinto myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta. Palkinto voidaan myöntää joko suomalaisen tai ulkomaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston Suomeen suunnittelemasta työstä tai suomalaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston ulkomaille suunnittelemasta työstä.
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö, joka toimii aktiivisesti arkkitehtuurin ja korkealaatuisen elinympäristön puolesta. Vuonna 1892 perustetun Suomen Arkkitehtiliitonjäseninä on noin 3 100 yliopistotason tutkinnon suorittanutta arkkitehtia. Lisäksi Safassa on yli 600 opiskelijajäsentä.