Toinen Ulla Pohjolan taiteilijatapaaminen järjestetään Kulttuuritalo Laikussa sunnuntaina 6.10. kello 16 alkaen. Tapaamisissa voi keskustella näyttelystä ja teoksista vapaamuotoisesti taiteilijan kanssa. Studiossa esillä olevassa Pohjolan Muistopistoja-näyttelyssä on esillä teoksia vuosilta 1993–2024. Hän tutkii pienillä pistoilla ihmisen ja luonnon kehittymistä, muuntumista ja kiertokulkua sekä ihmisen tunnesuhdetta luontoon ja itseensä. Kirjonta, maalaus ja erilaisten materiaalien yhdistäminen ovat oleellinen osa Ulla Pohjolan taidetta. Materiaaleina hän käyttää silkkilankoja, kuivattuja kasveja, paperia, erilaisia kankaita ja kierrätystekstiilejä.
Perjantaina 20.9. kello 17 alkaen järjestetään Korutaiteen äärellä keskustellen -tilaisuus, jossa on Koru – Voima -näyttelyn taiteilijoiden eli 10+1 Kollektiivin jäsenten lisäksi paikalla on myös VTS-menetelmän (Visual Thinking Strategies), eli keskustelevan kuvantarkastelun asiantuntija Mari Jalkanen. 10+1 Kollektiivin jäseniä pääsee tapaamaan myös torstaina 3.10. kello 17 alkaen.
Galleriassa esillä oleva Koru – Voima -näyttely lähestyy korua perinteisen korukäsityksen sijaan koru- ja nykytaiteen keinoin. Jokainen 10+1 Kollektiivin taiteilija käsittelee aihetta yhteisen “Voima”-teeman sekä itselleen ominaisten materiaalien kautta.