PIKI-kirjastot palkitsivat Vuoden lukuteot
Pirkanmaan kirjastot julkistivat PIKI-päivänä 24. syyskuuta Vuoden lukuteko -palkintojen saajat. Neljättä kertaa jaetuilla palkinnoilla PIKI-kirjastot haluavat tehdä tärkeää lukutaitotyötä näkyväksi ja kiittää sen tekijöitä.
Vuonna 2024 PIKI-kirjastot palkitsivat yhteisesti kolme tahoa, jotka ovat ansioituneet lukemisen edistämisessä Pirkanmaalla. Tunnustus myönnettiin Lukutähti-sovellukselle, Sanataideyhdistys Yöstäjälle ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lukumummit ja -vaarit -toiminnalle.
-Tänä vuonna PIKI-kirjastojen asiakkaat pääsivät ensimmäistä kertaa ehdottamaan omia suosikkejaan Vuoden lukuteko -palkinnon saajiksi. Ehdotuksista välittyi hienosti, miten monella tavalla lukemisesta voikaan edistää. Asiakkaiden suosikkien joukossa oli muun maussa lukupiirejä, kirjailijoita, puistotapahtumia, kirjagrammaajia, lukukoiria ja maitolaiturikirjastoja. Tämän vuoden voittajille on yhteistä kekseliäs lukutaitotyö lasten ja koulujen kanssa, koordinaattori Ismo Santala sanoo.
Lopulliset valinnat tunnustuksen saajista teki ehdotusten pohjalta PIKI-kirjastojen ohjausryhmä.
Vuoden lukuteko 2024: Palkitut
Lukutähti-sovellus
Nokian Koskenmäen koulun opettajien Mira Vänskän ja Piia Hakomäen kehittämä sovellus innostaa eritasoisia koululaisia lukemaan. Lukutähti-sovellus myös testaa sekä palkitsee luetun ymmärtämistä.
Sanataideyhdistys Yöstäjä
Yöstäjä on tehnyt uraauurtavaa työtä lasten ja nuorten kirjoittamisen ja lukemisen hyväksi. Sanataideyhdistyksen kunnianhimoinen ja omaperäinen tyyli on omiaan ruokkimaan lasten mielikuvitusta.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lukumummit ja -vaarit
Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoiset Lukumummit ja -vaarit lukevat koulupäivän aikana lisätukea lukemiseen tarvitsevien 2–6. luokkalaisten lasten kanssa ja tuovat myös aikuisen turvallisuutta lapsille.