Kannen alue on Tampereen keskustan merkittävin kehittämiskohde. Nykyisen henkilöratapihan ylle levittäytyvä uusi kaupunginosa eheyttää ja tiivistää keskustaa sekä tekee rautatieasemasta kaikki matkustusmuodot yhdistävän liikenteen solmukohdan. Alueen kehittäminen tapahtuu tulevien vuosien aikana useiden eri hankkeiden kautta. Väyläviraston Tampereen henkilöratapiha -hanke parantaa matkustusmukavuutta yhdistämällä mm. Itsenäisyydenkadun alikulkusillan ja asematunnelin yhtenäiseksi matkaterminaaliksi. Lisäksi P-Hämpin laajennus vapauttaa maan pinnalla olevan P-Aseman pysäköintilaitoksen, jonka tilalle voidaan tehdä täydennysrakentamista asumiselle, liike- ja toimitiloille sekä palveluille. Raiteiden päälle nousevat Pohjoiskansi ja Asemakeskus-hanke jatkavat Nokia Arenan jalanjäljissä uusine tornitaloineen.
Tapahtumassa tätä tamperelaisten arkeen tulevina vuosina vaikuttavaa muutosta havainnollistetaan leikkisällä pienoismallilla, jota pääsee tutkimaan alueen suunnittelijoiden, kaavoittajien sekä hankekehittäjien kanssa. Kello 14 ja 16 kuullaan tiivis ajankohtaiskatsaus pienoismallin äärellä. Lisäksi tutustutaan tarkemmin siihen, miten raiteet jatkuvat eri puolille kaupunkia ratikan kyydissä ja sukelletaan mm. uuteen matkaterminaaliin havainnevideon avulla. Keskustan kehitystä pääsee tutkimaan myös kiinnostavan 3D-pienoismallin kautta.
Tervetuloa piipahtamaan paikalle lyhyesti tai tutustumaan tulevaisuuteen ajan kanssa itsellesi sopivaan aikaan klo 13–17 välillä! Vuorovaikutussuunnittelijat kannustavat osallistumaan tapahtumaan avoimin mielin ja matalalla kynnyksellä:
- Järjestimme vastaavanlaiset avoimet ovet viime vuonna ensimmäistä kertaa. Tapahtumassa oli silloin todella rento tunnelma ja päästiin käymään kiireettömiä keskusteluja. Myös tänä vuonna paikalle on tulossa DJ ja lapset on huomioitu varaamalla pienoismalliin junaradan lisäpaloja sekä rakennuspalikoita, jotta pienet rakentajat voivat vapaasti visioida esimerkiksi tulevaa Asemakeskusta", kuvailevat vuorovaikutussuunnittelijat Laura Lettenmeier ja Eliisa Haanpää.