Luovien alojen ammattilaiset kokoontuvat Tampereella lokakuussa järjestettävään Music x Media -tapahtumaan

Musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alan johtava tapahtuma Music x Media järjestetään Tampereella 2.–4. lokakuuta. Tapahtuma tuo kaupunkiin musiikkialan sekä luovien alojen huippupuhujia, noin tuhat seminaarivierasta sekä uuden musiikin nousevia tähtiä. Tampereen kaupunki toimii tapahtuman yhteistyökumppanina.
Yleisö seuraa paneelikeskustelua.
Tampereen kaupunki toimii Music x Median yhteistyökumppanina.

Music x Media 2024 kokoaa yhteen luovan alan ammattilaisia verkostoitumaan, oppimaan ja inspiroitumaan alan ajankohtaisista puheenvuoroista. 
Tänä vuonna tapahtumassa on kolme keskeistä teemaa. Keskiviikkona 2.10. teemana on musiikin uudet mahdollisuudet yhteistyössä audiovisuaalisen alan, peliteollisuuden, markkinoinnin, mainonnan ja muodin kanssa. Torstaina 3.10. tapahtumassa keskitytään musiikki- ja livebisneksen tärkeisiin teemoihin sekä alan suuntaan. Perjantaina 4.10. tapahtumassa esitellään musiikkialan tulevaisuutta, kestävyyttä ja vastuullisuutta.

Ohjelmistosta nousee esiin tekoälyteema. Aihetta lähestytään muun muassa peliteollisuuden esimerkin myötä, miten Rovion viihdebrändiä rakennetaan ja kehitetään tekoälyn aikakaudella. Lisäksi käsitellään tekoälyn roolia luovuuden täydentäjänä sekä esimerkiksi lyriikoiden kirjoittamisessa.

– Suomen johtavana musiikki- ja luovan teollisuuden konferenssina tarjoamme laajan kattauksen kiinnostavia keskusteluja, verkostoitumista, inspiraatiota, tuoreita ideoita ja tietysti musiikkia. Tänä vuonna syvennämme rooliamme sillanrakentajana musiikin, viihteen ja tapahtumateollisuuden välillä, kuvailee Music x Median toimitusjohtaja Jani Jalonen.

Tampereen kaupunki toimii tapahtuman yhteistyökumppanina 

Tampereen kaupunki toimii Music x Median yhteistyökumppanina. Osana Music x Median, Yleisradion ja Tampereen kaupungin yhteistyötä pääkirjasto Metsossa järjestetään musiikkidokumenttien ilta keskiviikkona 2.10. klo 16–20.  Musiikkidokumenttien iltaan on vapaa pääsy. 

Lisäksi tapahtuman yhteydessä järjestetään Fresh! by Music x Media -tapahtuma, joka on kaikille noin 16–29 -vuotiaille musiikkialalla työskentelystä kiinnostuneille nuorille suunnattu alan teemapäivä Tampere-talossa 5.10.2024.

– Meille on tärkeää, että Music x Media järjestetään juuri Tampereella. Haluamme koota luovien alojen tekijät yhteen liiketoimintakehitystä tukevien teemojen äärelle. Tapahtuman ohjelmakattauksessa näkyvä tekoäly on ajankohtainen aihe, jonka mahdollisuuksia luoville aloille tutkimme parhaillaan omienkin pilottiemme kautta, toteaa Elämystalouden kehitysohjelman projektipäällikkö Maiju Viiki Tampereen kaupungilta. 


Lisätietoja:

Maiju Viiki
Tampereen kaupunki
Elämystalouden kehitysohjelman projektipäällikkö
0406462841
[email protected]

Maija Kestilä
Music x Media
Viestintäpäällikkö 
0400 266 808 
[email protected] 

 

Teksti: Elina Uusitalo
Kuvat: Miikka Varila
Jaa sosiaalisessa mediassa