Tampereen palkinto taiteen akateemikko Sirkku Peltolalle ja kaupunginvaltuutettu Jukka Gustafssonille

Tampereen palkinnot jaettiin kaupungin 245-vuotispäivänä tiistaina 1.10.2024 Tampereen päivän juhlassa Tampere-talolla. Palkinnon saivat näytelmäkirjailijana ja ohjaajana tunnettu taiteen akateemikko Sirkku Peltola ja pitkän uran niin kunnallispolitiikassa kuin kansanedustajanakin tehnyt kaupunginvaltuutettu Jukka Gustafsson.
Kuvassa Tampereen päivän palkitut
Tampereen päivänä palkittiin useita sivistyksen saralla ansioituneita tamperelaisia. Juhla järjestettiin Tampere-talossa.

Vuosittain yhdelle tai useammalle saajalle jaettava palkinto myönnetään henkilöille, jotka ovat elämäntyöllään tai toiminnallaan edistäneet kaupungin kehitystä ja asukkaiden hyvinvointia, tai olleet lisäämässä Tampereen vetovoimaa Suomen suosituimpana kaupunkina. Palkinto on jaettu vuodesta 1959 alkaen ja tätä ennen sen on saanut 84 palkittua.

Vuodesta 2016 alkaen Tampereen palkinto on ollut lasitaiteilija Markku Salon teos Tammerkosken kuohu.

Tänä vuonna Tampereen palkinto myönnettiin taiteen akateemikko Sirkku Peltolalle ja kaupunginvaltuutettu Jukka Gustafssonille

Peltola palkittiin teatterityöstään

Sirkku Peltolalle palkinto myönnettiin hänen merkittävistä ansioistaan tamperelaisen teatterin, näytelmäkirjallisuuden ja Tampereen Teatterikesän hyväksi. 

Peltola tunnetaan näytelmäkirjailijana, ohjaajana ja dramaturgina. Hänen ensimmäinen näytelmänsä Pikku jättiläinen kantaesitettiin vuonna 1985. Siitä lähtien Peltola on työskennellyt ohjaajana ja dramaturgina useissa eri teattereissa ja kirjoittanut lähes kolmekymmentä näytelmää, joita on käännetty yli kymmenelle kielelle. 

Peltola on toiminut Tampereen Teatterikesän taiteellisena johtajana ja työskentelee parhaillaan ohjaajana Tampereen Työväen Teatterissa. 

Peltola on palkittu muun muassa Olavi Veistäjä -palkinnolla, Kalle Kaiharin kulttuuripalkinnolla, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla, Suomi-palkinnolla ja Pro Finlandia -mitalilla. Taiteen akateemikoksi hänet nimitettiin 2023.

Gustafssonilla lähes puoli vuosisataa Tampereen kunnallispolitiikassa

Jukka Gustafssonille palkinto myönnettiin hänen merkittävistä ansioistaan Tampereen kunnallispolitiikassa. 

Gustafsson on ollut Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen yhtäjaksoisesti vuodesta 1976 ja hänellä on ollut useita kaupungin luottamustoimia.  Parhaillaan hän on jäsenenä kasvatus- ja opetuslautakunnassa. Gustafsson oli kansanedustaja vuosina 1987–2023 ja opetusministeri 2011–13. 

Hän on työskennellyt myös Teiskossa sijaitsevan Murikan opiston ensimmäisenä rehtorina ja toiminut Suomen Palloliiton varapuheenjohtajana 1991–2006, sekä Palloliiton Tampereen piirin puheenjohtajana 1988–94.

Gustafsson on palkittu Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultaisella ansioristillä. Hän on Suomen Kansanopistoyhdistyksen kunniajäsen.

Kultaisilla ansiomitaleilla muistettiin opetusalalla ansioituneita 

Tampereen I luokan kultainen ansiomitali myönnettiin kuudelle henkilölle, jotka ovat merkittävästi ansioituneet opetuksen ja kasvatusalan kehittämisessä.

Varhaiskasvatuksen opettaja Helena Oikarinen sai palkinnon esiopetuksen kehittämisestä. 

Emeritusprofessori Veli-Matti Värri palkittiin urastaan kasvatusfilosofian ja Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen professorina. 

Apulaisrehtori Henrik Aaltonen palkittiin Svenska Samskolan i Tammerforsin toiminnan kehittämisestä ja opetustyöstä 36 vuoden ajalta. 

Opinto-ohjaaja Mia Palonen sai palkinnon ansioistaan opiskelijakuntatoiminnan kehittämisessä. 

Professori Arto O. Salonen palkittiin Tampereen kaupungin perusopetuksen ja sivistyspalveluiden toimintamallin inspiroijana ja toimintamallin jalkauttajana arjen toiminnan tasolle. 

Opettaja Leena Kainulainen sai palkinnon WorldSkills -toiminnasta, jossa hän on ansioitunut tamperelaisen kemian ammattiosaamisen viemisestä valmentajana ja tuomarina kansainvälisissä kilpailuissa ympäri maailmaa.

Lisätietoja

Neea Loimuvirta
Erityisavustaja
Puhelin:
040 543 5412
Teksti: Ismo Lehtonen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa