Jätehuoltolautakunta päätti asettaa vuoden 2025 jätetaksaesitykset nähtäville
Jätetaksaesitys on nähtävillä 9.10.–7.11.2024 verkossa www.tampere.fi/jatehuoltolautakunta ja toimialueen kuntien sähköisillä ilmoitustauluilla.
Nähtävillä ovat asumisen ja kuntien hallinto- ja palvelutoiminnan jätteiden taksan lisäksi erikseen saostus- ja umpisäiliölietteiden taksat. Nähtävillä on myös kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa, joka koskee lähinnä yrityksille tarjottavia jätepalveluja.
Kunnan julkisoikeudellisella jätemaksulla katetaan kuntien lakisääteisen jätehuollon järjestämisestä aiheutuvat kulut, esimerkiksi jätteiden kuljetus ja käsittely sekä jäteneuvonta ja jätehuoltoviranomaisen tehtävät. Alueellinen jätehuoltolautakunta päättää taksasta nähtävillä olon jälkeen. Taksapäätöksessä ei ole arvonlisäveroa. Se lisätään myöhemmin maksuihin.
Sekajäteastioiden tyhjennysmaksuihin pieniä muutoksia
Sekajäteastioiden tyhjennyshintojen muutokset vaihtelevat kunnittain ja jäteastian koon mukaan. Muutamien senttien korotuksia tyhjennystä kohden on tulossa osaan kunnista, osassa hinnat pysyvät entisinä ja osassa laskevat hieman. Myös syväkeräysastioiden tyhjennysmaksut vaihtelevat kunnittain ja astiakoon mukaan.
Esityksen mukaan biojäteastioiden tyhjennysmaksut laskisivat enimmillään 1,42 € tyhjennystä kohden (alv 0 %) ja nousisivat enimmillään 1,10 € kunnan ja astiakoon mukaan. Biojätteen syväkeräysastioiden tyhjennysmaksuihin on tulossa vastaavia muutoksia. Biojätteen lajittelun tukemiseksi siitä peritään suhteessa pienempää maksua kuin sekajäteastioiden tyhjennyksistä. Maksun tuki sisältyy sekajätteen käsittelymaksuun.
Kartonkipakkausten ja pienmetallin jätemaksut alenevat
Kartonkipakkausjätteen tyhjennyshinnat laskisivat noin 9–27 % kunnan ja astiakoon mukaan. Hinnat laskevat, koska pakkausten tuottajat ovat maksaneet korvauksia Pirkanmaan Jätehuollolle keräyksen järjestämisestä ja ne on jyvitetty jätemaksuihin. Tuottajavastuu jätehuollossa tarkoittaa, että tiettyjen tuotteiden valmistajat, maahantuojat ja pakkaajat järjestävät jätehuollon, kun tuote poistetaan käytöstä.
Pienmetallijätteenkin tyhjennyshinnat laskisivat enimmillään 5,1 % tuottajien maksamien korvausten vuoksi. Tuottajilta ei ole saatu korvauksia lasipakkaus- eikä muovipakkausjätteestä. Lasipakkausten pienempien astiakokojen tyhjennyshintoja korotetaan enimmillään 1,7 % kuljetuskustannusten takia. Muovipakkausten jätemaksut pysyvät entisellään jätepuristinta lukuun ottamatta.
Aluejätepisteen vuosimaksuihin korotusta
Aluejätepistettä käyttävät haja-asutusalueella ne kiinteistöt, joilta ei noudeta säännöllisesti sekajätettä. Vuosimaksuun esitetään 4,8 %:n korotusta vuodelle 2025. Vakituisen asuinkiinteistön vuosimaksu olisi 128,58 (alv 0%) ja vapaa-ajan kiinteistön 71,54% (alv 0%). Biojätteen keräykseen liittyneille tai biojätteet omatoimisesti kompostoiville maksut ovat alemmat. Korotuspainetta aiheuttavat aluejätepisteiden ylläpitokustannukset sekä jätteiden kuljetus- ja käsittelykustannukset, joissa on nousua.
Peräkärrykuorma puutarhajätettä tai risuja edelleen maksuton
Maatuvaa puutarhajätettä voisi tuoda edelleen maksutta jätekeskukseen myös vuonna 2025. Myös risu- ja oksakuorma olisi maksuton. Veloituksetta otetaan muutakin jätettä kuten pahvia paperia, kartonkia, metallia ja lasipakkauksia. Maksullisia kotitalouksien pientuojille ovat mm. seka-, puu-, maa-aines, betoni- ja tiilijäte, ja näihin maksuihin on tulossa vähäisiä muutoksia.
Lietteen kuljetusmaksuihin nousua
Pienempien enintään 6 m3:n lietesäiliöiden lietteiden kuljetusmaksuihin esitetään noin 5,6 %:n ja suurten yli 6 m3:n lietesäiliöiden lietteiden kuljetusmaksuihin noin 4,3 %:n korotusta. Kuljetusmaksu sisältää lietesäiliön tyhjennyksen ja lietteen kuljetuksen jätevedenpuhdistamolle. Lietteen kuljetuskustannukset ovat nousseet inflaation, urakkasopimusten ja indeksikorotusten vuoksi.
Lietteen käsittelymaksu vaihtelee eri kunnissa jätevedenpuhdistamojen hinnoittelun mukaisesti.
Vuonna 2025 säännöllisessä tyhjennyksessä olevan 0–6 m3:n säiliön kuljetushinta olisi 118,45 € (alv 0 %). Yli 6 m3:n säiliön kuljetushinta olisi vastaavasti 142,55 € (alv 0 %). Säännöllinen tyhjennys on edullisin vaihtoehto ja päivystystyhjennys kallein.
Lietteen kuljetusmaksut koskevat kaikkia muita toimialueen kuntia paitsi Nokiaa, jossa on käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus. Lietteen käsittelymaksut koskevat kaikkia toimialueen kuntia.
Jätehuoltolautakunnan toimialue kattaa Hämeenkyrön, Ikaalisten, Juupajoen, Kangasalan, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Parkanon, Pirkkalan, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan (entisen Mouhijärven ja Suodenniemen osalta), Tampereen, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kunnat. Pirkanmaan Jätehuolto Oy vastaa jätehuollon käytännön järjestämisestä eli tarjoaa kuntalaisille jätehuoltopalvelut Nokian lietekuljetuksia lukuun ottamatta.