Tampereen teatterin laajennuksen asemakaava hyväksyttiin nähtäville

Tampereen teatterin laajennusosan sisältävä asemakaavan muutosehdotus hyväksyttiin asetettavaksi nähtäville yhdyskuntalautakunnan 22.10.2024 tekemällä päätöksellä. Kaava ei muuta rakennusoikeutta, mutta mahdollistaa teatterin pohjoispäätyyn liittyvän laajennuksen.
Kuvassa teatterirakennus, hahmoteltuna uutta siipeä, puita ja kellotapulin nurkka.
Asemakaavaehdotuksen mukainen havainnekuva Tampereen teatterin laajennuksesta. Kuva:Arkkitehtitoimisto Forssi Oy

 

Nykyinen rakennusoikeuden määrä mahdollistaa noin 1000 kerrosalaneliömetriä teatterin laajentamiseksi, josta noin puolet sijoittuu maan päälle ja puolet maan alle. Vuonna 1912 valmistuneeseen rakennukseen on tehty lukuisia muutoksia, muun muassa korotuksia ja laajennuksia eri vuosikymmenillä.

Teatterin peruskorjataan parhaillaan, ja rakennuksen toimintoja pyritään kehittämään kokonaisuutena. Muun muassa työntekijöiden työturvallisuutta, työn sujuvuutta sekä esteettömyyttä pyritään parantamaan. Toiminnalle tarvitaan myös lisää tilaa.

Suojellussa teatterirakennuksessa ei ole mahdollista toteuttaa kaikkia toiminnan vaatimia muutoksia, ja tämän vuoksi päädyttiin tutkimaan uutta laajennusosaa. Tontti rakennuksineen on osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä keskeisellä ja herkällä paikalla, mikä on otettu huomioon kaavamuutoksessa.

Laajennus muuttaa kaupunkinäkymiä etenkin pohjoisesta sekä lännestä Keskustorilta päin. Teatterin rakennusrungon alkuperäinen symmetria heikkenee laajennuksen myötä. Toisaalta teatterin toiminnan kehittäminen mahdollistaa teatterirakennuksen toiminnan jatkumisen alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. Teatterin toimintojen kehittäminen parantaa osaltaan myös läntisen keskustan elinvoimaa ja kaupungin kulttuuritarjontaa.

Asemakaavaa on kehitetty aloitus- ja luonnosvaiheessa saadun palautteen perusteella. Kaavaehdotuksen kartalle tarkistettiin teatterin laajentamiseen liittyviä määräyksiä sekä lisättiin määräykset, jotka huomioivat kokonaisuuteen sijoittuvat tekniset tilat ja laitteet.

Osoitteessa Keskustori 2 sijaitsevan teatterin asemakaavaehdotus tulee nähtäville 24.10. alkaen. Kaavaehdotuksesta voi jättää muistutuksia nähtävillä olon aikana ennen kun se etenee hyväksyttäväksi.

Lisätietoja

Mikko Nurminen
Esittelijä Kaupunkiympäristön palvelualue Johtaja
Puhelin:
040 801 2665
Tiia Kuisma
Valmistelija Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 626 8211
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa