Vapriikin kuva-arkiston aarteet on avattu

Vapriikin kuva-arkisto avaa Siiri-tietopalvelun kautta noin 200 000 digitoitua kuvaa vapaasti kaikkien käytettäväksi. Suurimmasta osasta on ladattavissa korkearesoluutioinen eli suuri ja painolaatuinen kuvatiedosto. Vapriikin kuva-arkistolla on laajin Tamperetta ja Pirkanmaata käsittelevä valokuvakokoelma, jonka kautta välittyy monipuolinen kuva elämänmenosta aina 1850-luvulta tähän päivään.
Mustavalkoisessa valokuvassa Tampereen Amuria kuvattuna ylhäältä päin vuonna 1937. Kuvassa rakennuksia ja teitä.
Amuri kuvattuna Aleksanterin kirkon tornista vuonna 1937. Kuvaaja E. M. Staf.

Kuvat on lisensioitu CC BY 4.0 -lisenssillä. Se tarkoittaa, että kuvat ovat kaikkien vapaasti käytettävissä, jaettavissa edelleen, muokattavissa ja julkaistavissa sillä edellytyksellä, että kuvia julkaistaessa lähteeksi on merkittävä Vapriikin kuva-arkisto sekä kuvaajan nimi, jos se on tiedossa. Kuvia voi siis ladata ja käyttää vapaasti ja maksutta paitsi verkossa ja sovelluksissa, myös esimerkiksi kirjoissa, näyttelyissä, esitelmissä ja lahjatavaroissa.

Vapriikin kuva-arkisto ei ole aineistojensa avaamisessa ensimmäisten joukossa, mutta määrällisesti kyse on kansainvälisestikin merkittävästä teosta. Vapriikin kuva-arkiston kokoelmiin kuuluu noin kaksi miljoonaa valokuvaa, eli suurin osa kokoelmista on yhä digitoimatta. Nämäkin kuvat ovat edelleen asiakkaiden käytettävissä ja niihin voi tutustua Kuva-arkistossa. Kuvia myös digitoidaan jatkuvasti, eli vapaasti käytettävien kuvien lukumäärä kasvaa koko ajan.

Osaan kuvista pääsee tutustumaan myös Vapriikissa, sillä 22.10. avautuvassa kuva-arkiston pienoisnäyttelyssä esitellään kaikille vapaaseen käyttöön avattuja digitaalisia kokoelmia.  

Kuvat: Kuvaaja E.M. Staf/ Vapriikin kuva-arkisto
Jaa sosiaalisessa mediassa