Lielahden kartanoon perustettava vierailu- ja kulttuurikeskus tarjoaa toimitiloja taiteilijoille, kulttuurituottajille ja luovien alojen toimijoille sekä mahdollistaa yhteisöllistä ja omaehtoista kulttuuritoimintaa, kuten erilaisia tapahtumia, esityksiä, näyttelyitä ja työpajoja sekä laadukkaita oheispalveluja laajalle yleisölle. Kartano toimii myös monimuotoisena ja kansainvälisenä vierailukeskuksena ja kehittämisvaiheiden esittelytilana vierailijoille. Kulttuurikeskus on luonteeltaan väliaikainen, koska kartano odottaa peruskorjausta, jonka on suunniteltu alkavan noin vuonna 2030.
Tampereen kaupunki on tilannut Yhteisöarkkitehtuuri ry:ltä kartanoa varten yhteisöllisen kulttuurikonseptin, jota kehitetään yhdessä mukaan hakevien taiteilijoiden, kulttuuritoimijoiden ja kaupunkilaisten kanssa. Vierailu- ja kulttuurikeskukseen perustetaan uudenlainen taiteilija- ja kulttuuriyhteisö, jossa kokeillaan yhteisösuunnittelun, taiteellisen prosessin avoimuuden ja yhteisörahoituksen mahdollisuuksia. Yhteisö on avoin kaikille kaupunkilaisille tarjoten omaehtoista tekemistä, yhteisöllistä vapaa-ajan toimintaa ja osallisuutta taide- ja kulttuuritoiminnasta. Kartano toimii myös taiteen ja kulttuurin tutkimuskeskuksena.
Vierailu- ja kulttuurikeskuksen kehittäminen tukee alueen kulttuuri-identiteetin ja brändin rakentamista sekä parantaa sen tunnettuutta ja palvelutarjontaa jo ennen tehtaan kulttuuritilojen valmistumista. Samalla se tarjoaa pilottialustan osallistavan kulttuuriyhteisön luomiselle, kulttuuritilojen operoinnille, kulttuuritoimijoiden keskinäiselle yhteistyölle, asukasyhteisön rakentamiselle ja kulttuurivetoisen kaupunkikehittämisen hankkeille. Keskuksen toiminnan kehittäminen on ajankohtaista juuri nyt, koska sen tarkoituksena on totuttaa lähialueen ja koko Tampereen asukkaita sekä matkailijoita saapumaan alueelle kulttuuritapahtumiin heti raitiolinjan valmistuessa tammikuussa 2025.
Lielahden kartano (rv. 1893) on Tampereen kaupungin omistama kulttuurihistoriallisesti arvokas, suojeltu kiinteistö. Erikokoisia huonetiloja voidaan käyttää muun muassa työskentelyyn, tapahtumiin, työpajoihin, kokouksiin ja kahvilatoimintaan. Keskuksen palveluntarjoajiksi ja kulttuuritoimijoiksi haetaan konseptin mukaisia, aktiivisia kulttuurin ja luovan alan toimijoita sekä kahvilayrittäjä, jotka yhdessä Tampereen kaupunkikulttuuriyksikön kanssa tarjoavat palveluita kaupunkilaisille ja vierailijoille.
Yleisötapahtumia
Kaikille avoin Lielahden kartanon kulttuurikonseptin esittelytilaisuus järjestetään Pääkirjasto Metsossa (Pirkankatu 2) 14.11. klo 17.
Lielahden kartanolla (Tehdaskartanonkatu 38) järjestetään Unelmointibileet 27.11. ja 18.12. klo 18–21, joihin kutsutaan yhteisön perustamisesta ja kartanon toiminnasta kiinnostuneita luovaan yhteiseen visiointiin, konseptin jatkokehittämiseen ja toiminnan suunnitteluun.
Päivitetty 25.10. klo 14.45. Aiemmin uutisessa luki, että kartanon peruskorjauksen on suunniteltu valmistuvan noin vuonna 2030. Kartanon peruskorjauksen on suunniteltu alkavan noin vuonna 2030.
Päivitetty 1.10. Jälkimmäisten Unelmointibileiden päivämäärä on muuttunut. Uusi päivämäärä on 18.12. Aiemmin se oli 4.12.