Ennakkotieto: Tampereen kasvihuonepäästöt vähenivät vuodessa lähes viidenneksen

Suomen ympäristökeskuksen ennakkotiedon mukaan Tampereen vuoden 2023 kasvihuonepäästöt olivat 17,8 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2023 päästöt olivat 683,2 kilotonnia hiilidioksidiekvivalenttia (ktCO2e), kun ne vuonna 2022 olivat 831,2 ktCO2e. Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt yhteensä vähenivät 9 prosenttia vuodesta 2022 vuoteen 2023.
Biovoimalaitos Naistenlahden rannassa talvisena päivänä.
Naistenlahti 3 -biovoimalaitos tuottaa puolet Tampereen kaukolämmöstä. Tamperelaisista noin 80 prosenttia asuu kaukolämmöllä lämmitettävissä asunnoissa.

Suurin vaikutus Tampereen päästöjen vähenemiseen on kaukolämmön päästöjen vähenemisellä vuodesta 2022 viime vuoteen. Suomen ympäristökeskuksen ennakkotiedon mukaan Tampereen kaukolämmön päästöt vähenivät  lähes 36 prosenttia, 286,3 ktCO2e:sta 183,5 ktCO2e:een. Seuraavaksi eniten vähenivät sähkölämmityksen päästöt 33 prosenttia ja kulutussähkön päästöt 27 prosenttia.  

– Tässä näkyy, miten Naistenlahti 3 -biovoimalaitoksen käyttöönotto on vaikuttanut Tampereen kaukolämmön ja koko kaupungin päästöihin, sanoo Tampereen kaupungin energia- ja ilmastoasiantuntija Silva Vuopponen. 

Myös energiakriisi on Vuopposen mukaan vaikuttanut ihmisten sähkön kulutuskäyttäytymiseen ja kannustanut sähkölämmityksellä toimivia kiinteistöjä energiatehokkaampaan lämmittämiseen. 

Taulukko Tampereen kasvihuonepäästöistä.
Tampereen kasvihuonekaasupäästöt päästösektoreittain vuosina 2005–2023, vuoden 2023 luvut ovat ennakkotietoja. Mukana vertailuvuosi 1990. Lähde: Suomen ympäristökeskus (Syke).

Energiasektori puhdistuu Suomessa vauhdilla

Syyt kaikkien kuntien myönteiseen kehitykseen ovat pääosin samat kuin Tampereella eli sähkön- ja kaukolämmöntuotannon puhdistuminen. Kulutussähkön päästöt pienenivät Suomen kunnissa jopa 32 prosenttia ja sähkölämmityksen päästöt noin 35 prosenttia. Kaukolämmön päästöt vähenivät noin 21 prosenttia.

Kivihiilen ja turpeen käyttö Suomessa väheni, mikä laski omalta osaltaan kaukolämmön päästöjä. Tuulivoiman rakentaminen on nopeutunut Suomessa erityisesti vuoden 2015 jälkeen, vuonna 2023 tuulivoiman tuotantokapasiteetti kasvoi noin 7 000 megawattiin. Lisäksi ydinvoiman tuotanto kasvoi, kun Olkiluoto 3 -voimala otettiin käyttöön. Nämä yhdessä laskivat sähkön tuotannon päästöintensiteettiä Suomessa huomattavasti. 

– Energiasektorin päästöjen pienentyessä tieliikenteen, työkoneiden ja maatalouden merkitys päästöissä korostuu, jotta päästötavoitteisiin päästään, erikoissuunnittelija Jari Rantsi Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Tieliikenteen päästöt pienenivät noin 4 prosenttia. Tähän vaikutti tieliikenteen suoritteen pieneneminen, biopolttoaineiden osuuden lievä kasvu liikennepolttoaineissa ja ajoneuvokannan sähköistyminen.

Pirkanmaan päästöt vähenivät kymmenyksen

Pirkanmaalla kokonaispäästöt vähenivät ennakkotulosten mukaan 9,6 prosenttia. Vuonna 2023 Pirkanmaan päästöt olivat ennakkotulosten mukaan 2254,9 ktCO2e ja vuotta aiemmin 2495,4 ktCO2e. Vähennys on juuri kaukolämmön, kulutussähkön ja erityisesti sähkölämmityksen päästöjen vähenemisen ansiota.

Maakunnittain vähennys oli 5–15 prosenttia. Eniten päästöt vähenivät Uudellamaalla, Kainuussa ja Etelä-Karjalassa. Eroja maakuntien päästövähennyksissä selittävät muun muassa elinkeinorakenne, erityisesti maatalousvaltaisuus, maantieteelliset ominaisuudet kuten etäisyydet ja yhdyskuntarakenne sekä sääolosuhteiden ja kaukolämmön polttoainekäytön erot.

Suomen ympäristökeskus (Syke) laskee vuosittain käyttöperusteisten ilmastopäästöjen määrän kaikille Suomen kunnille, maakunnille ja ELY-alueille. Päästöt lasketaan kaikille kunnille yhdenmukaisella kansainvälisiä ohjeistuksia noudattavalla laskentamenetelmällä. Vuoden 2023 lopulliset päästötiedot julkaistaan toukokuussa 2025.

Lisätietoja

Silva Vuopponen
Energia- ja ilmastoasiantuntija
Puhelin:
041 730 1710
Jari Rantsi
Suomen ympäristökeskus Erikoissuunnittelija
Puhelin:
029 525 1274
Teksti: Suomen ympäristökeskus ja Tampereen kaupunki
Kuvat: Tampereen Energia
Jaa sosiaalisessa mediassa