Kuvataiteen lukiodiplominäyttely

Nuoret taiteilijat pääsevät valokeilaan

Osa opiskelijoista valvoi yötä päivää, että diplomit saataisiin valmiiksi. Nyt kuukausia ahertaneet taiteilijat ovat saattaneet urakan ylpeästi päätökseen, kun näyttely avataan.

Diplominäyttely on toteutettu Opetushallituksen antamien tehtävänantojen pohjalta. Kurssilla opiskelija suunnittelee ja toteuttaa kuvataidediplomin itsenäisesti valtakunnallisten ohjeiden mukaisesti. Verrattaessa muihin kuvataiteenkursseihin on työskentely paljon itsenäisempää. Nuoret taiteilijat ovat päässeet haastamaan itseään “kuvataiteen ylioppilaskirjoituksissa”.

"Kuvisdiplomin tekeminen oli antoisaa. Opin paljon omasta identiteetistä taiteilijana sekä miten suorittaa suurempi näyttelyprojekti loppuun." kuvailee Tammerkosken lukiosta tänä talvena valmistuva opiskelija Hanna McMenamin.

Diplomit arvioi lukion oma kuvataiteen opettaja sekä yksi koulun ulkopuolinen kuvataideopettaja. Kuvataiteendiplomiin kuuluu sekä taideteos että portfolio. Opiskelijat saavat työstään sanallisen ja numeerisen arvioinnin.

Tammerkosken lukio on ainut kuvataiteen ja designin valtakunnallisen erikoistehtävän omaava lukio Tampereella. Se näkyy töiden huikeassa määrässä. Näyttelyssä on yhteensä yli 30 erilaisia töitä sekatekniikoista perinteisempään öljyvärimaalaukseen. Aiheet vaihtelevat taiteilijoiden omista lapsuusmuistoista katastrofeihin ja pohdintaan elämän syvistä kysymyksistä.

Aukioloajat: 

24.11.2024 - 13.12.2024, ma - pe  klo 8 - 20
16. - 20.12.2024 ma - pe klo 8 - 16
Joulutauko 20.12.2024 - 7.1.2025
8.1.2025 klo 8 - 16
9.1. - 20.1.2025, ma - pe klo 8 - 20
Viikonloppuisin tarkista aukiolo puh. 040 869 8183

Toni Heikkilä

Tammerkosken lukio, 21J

Jaa sosiaalisessa mediassa