Vammaisneuvoston palkinto Pyynikin esteettömälle uimarannalle

Tampereen kaupungin vammaisneuvosto on myöntänyt vuoden 2024 esteettömyyspalkinnon Pyynikin esteettömälle uimarannalle.

Tampereen kaupungin vammaisneuvosto myöntää vuosittain esteettömyyspalkinnon kohteelle, joka mahdollisimman laajasti lisää liikkumis- ja toimimisesteisten tamperelaisten yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua, käyttää palveluja sujuvasti ja elää täyttä elämää kaupungissa. Palkinnon voi myös saada hanke tai henkilö, joka on esimerkillisesti ansioitunut esteettömyyden edistämisessä.

Palkinnolla halutaan tuoda esiin tiedostavia esteettömyys- ja saavutettavuusratkaisuja, jotka ovat avainasemassa vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisessa. Uusissa kohteissa esteettömyyden tekemättä jättäminen ja vanhoissa kohteissa kohtuullisten mukautusten laiminlyönti on syrjintää.

Tampereen kaupungin vammaisneuvoston on myöntänyt esteettömyyspalkintoja yli kymmenen vuoden ajan.

Esteetön uimaranta oli selvä valinta

Vammaisneuvoston mukaan tämän vuoden palkinnon saaja oli itsestään selvä.

– Vammaisneuvosto oli aikeissa avata kyselyn saadakseen kuntalaisilta ehdotuksia palkinnon saajaksi, mutta huomasimme, että tämän vuoden palkinnonsaajasta ei ole epäilystä, koska esteetön uimaranta on ollut vammaisneuvoston tavoitteissa jo 20 vuotta. Kun tänä kesänä todetut lisätyöt esteettömyyden parantamiseksi on tehty, tulee Pyynikin esteettömästä uimarannasta uusi Tampereen matkailuvaltti, sanoo vammaisneuvoston puheenjohtaja Katja Metsävainio.

Esteettömyyspalkinto luovutettiin tiistaina 17.12.2024 vammaisneuvoston kauden päätöskokouksessa Tampere-talossa. 

Palkinnon vastaanotti Tampereen Infra oy:n työnjohtaja Hanna Savolainen, joka oli mukana vammaisneuvoston esteettömyystyöryhmän kanssa viimeisessä rannan katselmuksessa ennen sen avaamista kesäkuussa. Varsinaisen rannan perustamisen ja rakentamisen lisäksi on tärkeää tunnistaa kaupungin liikuntapalvelujen keskeinen rooli, jotta uimarannan käyttö on mahdollista osana liikuntapalveluja.

Lisätietoja

Katja Metsävainio
Tampereen vammaisneuvoston puheenjohtaja
Kuvat: Satu Aalto
Jaa sosiaalisessa mediassa