Kulttuuri- ja liikuntaluotsit auttavat kaupunkilaisia elämysten äärelle

Tampereen kaupungin kulttuuri- ja liikuntaluotsitoiminta täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Vapaaehtoiset luotsit opastavat ja auttavat kaupunkilaisia esimerkiksi kuntosaleilla, luontoretkillä ja museokäynneillä. Sekä asiakkaat että luotsit ovat olleet toimintaan tyytyväisiä.
nainen polkee kuntopyörällä, mies katsoo vieressä.
Ilkka Anttila ja Aliisa Pulkkinen rupattelevat mielellään kuntoilun lomassa. Salilta on löytynyt sattumalta myös vanhoja tuttuja.

Nääshallin kuntosali alkaa täyttyä pirteistä eläkeläisistä. Laite toisensa jälkeen löytää käyttäjänsä ja salissa käy iloinen puheensorina, kun kuntoilun ohella vaihdetaan kuulumisia. Kaupungin tarjoaman liikuntaluotsitoiminnan asiakkaat ottavat ilon irti vuoden viimeisestä luotsatusta tunnista.

Kulttuuri- ja liikuntaluotsit ovat vapaaehtoisia, jotka lähtevät luotsattavan kanssa mukaan kulttuurin pariin tai liikkumaan. Hänet voi pyytää esimerkiksi museoon tai näyttelyyn, kuntosalille, elokuviin, uimahalliin tai luontoretkelle. Moniin kulttuurikohteisiin pääsee luotsin kanssa jopa ilmaiseksi. Luotsi ei kuitenkaan ole henkilökohtainen liikunnanohjaaja, avustaja tai museo-opas.

Luotsin voi tilata itselleen kuka tahansa täysi-ikäinen tamperelainen, joka pystyy toimimaan ja liikkumaan itse tai henkilökohtaisen avustajansa kanssa.

Ensimmäiset kaksikymmentä luotsia saivat perehdytyksensä marraskuussa 2013 ja varsinainen luotsaustoiminta käynnistyi sen jälkeen. Nykyään luotseja on jo 80 ja mukana on yhä monta alkuperäistäkin.

- Luotsit tekevät Tampereella todella tärkeää vapaaehtoistyötä. He antavat aikaansa heille, jotka eivät muuten pääse kulttuuri- ja liikuntaelämysten äärelle. Tällä on suuri merkitys hyvinvoinnin ja yksinäisyyden torjunnan kannalta. Kiitos kaikille vapaaehtoisille, kiittelee apulaispormestari Matti Helimo.

Luotsina voi laittaa hyvän kiertoon

Nääshallin syövereissä meille esittäytyy liikuntaluotsi Tommi Raappana. Hän kertoo olleensa luotsina 6-7 vuotta.

- Tapasin kuntoutuksessa ollessani herrasmiehen, joka suositteli luotsiksi lähtemistä. Kaupunki antoi tehtävään perehdytyksen ja olen suorittanut myös kaupungin tarjoaman Asahi-koulutuksen, Raappana taustoittaa.

Luotsauksessa häntä innostaa sen sosiaalisuus ja ihmisten kohtaaminen. Hän kokee luotsaamisen vertaistoimintana, jossa hyvän voi laittaa kiertoon. Palkkioksi saa hyvän mielen lisäksi ilmaiset kuntosalikäynnit.

Raappana korostaa, että luotsit eivät ole liikunnanohjaajia tai kuntosalivalmentajia.

- Emme esimerkiksi tee saliohjelmia. Meidän tehtävämme on opastaa laitteiden käytössä ja tarvittaessa opastaa myös ryhmäliikuntaa, hän kuvailee.

Kaksi vanhempaa miestä kuntosalilaitetta käyttämässä. Toinen opastaa toista.
Jussi Kaukonen saa luotsi Pekka Tanskaselta opastusta kuntoilulaitteen käytössä. Opastaminen on luotsien keskeistä toimintaa.

Luotsaus on palvelutehtävä

Myös Raappanan kollega Pekka Tanskanen kertoo, että luotsit ovat nimenomaan opastajia, eivät valmentajia.

-Tärkeä tehtävämme on huolehtia siitä, että ihminen ei käy salilla kahta kertaa: ensimmäistä ja viimeistä. Eli haluamme auttaa luomaan kokemuksen, joka innostaa tulemaan uudelleenkin, hän hymyilee.

Tanskanen kehuu Nääshallin laitteita ja niiden kunnossapitoa.

- Laitteita on monipuolisesti, ne ovat käytännössä uudet ja niitä huolletaan säännöllisesti. Kaupungille täydet pisteet. Laitteista suosituin on jalkaprässi, sitä käyttävät lähes kaikki. Ja täällä pärjää, vaikka käyttäisi keppejä tai rollaattoria. Nääshalli on myös helposti saavutettavissa mistä päin kaupunkia tahansa, hän kiittelee.

Tanskanen on toiminut luotsina kuusi vuotta. Alunperin hän lähti mukaan vaimonsa houkuttelemana.

- Tämä on mielestäni palvelutehtävä. Niitä pitää auttaa, jotka apua tarvitsevat, hän toteaa.

Ilmapiiri on hyvä ja salietiketti hallussa

Raappanan ja Tanskasen ryhmässä on parhaimmillaan ollut 26 kävijää, mutta vakiokävijöiden määrä on asettunut noin kahteenkymmeneen. Yksi vakiokävijöistä on Aliisa Pulkkinen, joka on tällä kertaa liikkeellä ilman sairastunutta miestään. Pulkkisen mielestä kuntosalipalvelu on yhteiskunnalle selvää säästöä sairauskuluissa.

- Treenaamisen ansiosta tasapaino säilyy paremmin, eikä kaadu niin helposti ja loukkaa itseään, hän muistuttaa.

Pulkkinen on käynyt luotsien ohjaamana kuntosalilla kolme vuotta. Hän kehuu ilmapiiriä rennoksi.

- Täällä ollaan kaikki tavallisia ihmisiä. Rupatella saa ja pääsee tutustumaan muihin, hän kehuu.

Pulkkisen kanssa rupattelee Jussi Kaukonen. Hänkin kehuu porukkaa ja ilmapiiriä.

- Salietiketti on hyvin hallussa ja luotsit ovat hirveän hyviä. Edullistakin tämä on, kun kertakäynti maksaa bussilipun hinnan. Vaikka voisi tämä ilmaistakin olla, hän naurahtaa.

Nainen soutulaitteella, mies kuntoilee vieressä.
Anja Kivi on kokenut soutaja, joten luotsi Tommi Raappana voi tällä kertaa keskittyä omaan kuntoilusuoritukseensa.
Teksti: Ismo Lehtonen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa