Joulutori on ensimmäistä kertaa avoinna myös joulun ajan, sillä torin Glögiravintola palvelee vielä maanantaina 23.12. kello 11–20 ja tiistaina 24.12. kello 11–15. Myös osa myyntimökeistä on auki jouluaattoon saakka. Muut myyntimökit ja ravintolat sulkeutuvat sunnuntaina 22.12. kello 19. Tänä vuonna Joulutori säilyy tunnelmallisena kylänä myyntikojujen ja ravintoloiden sulkeutumisen jälkeen 26.12. saakka.
Joulutorin suosiota on mitattu ensi kertaa keskustan kävijämääriä mittaavalla Tampereen Pulssi -sovelluksella. Tampereen Pulssi on digitaalinen työkalu, jonka avulla yritykset voivat ennakoida kävijävirtoja Tampereen keskustassa. Sovellus kerää anonymisoitua dataa keskustan liikennekameroista.
Kävijädatan mukaan Joulutorilla on vieraillut lähes puoli miljoonaa kävijää torin aukioloaikojen aikana. Aiemmilta vuosilta ei ole tiedossa vastaavia lukuja, sillä kävijäluvut ovat perustuneet arvioihin.
- Olen erittäin iloinen Tampereen Pulssin antamista luvuista. Kävijädata osoittaa selvästi, että Joulutori on erittäin suosittu. Tämä suosio on myös aistittavissa paikan päällä, Joulutorin tuottaja Rami Lehtinen iloitsee.
Ihaile Joulutorin tunnelmia somessa ja jaa omasi tunnuksella #TampereenJoulutori.