Laikku 100 vuotta – juhlatapahtumia lähes koko vuoden ajan

Vanha kirjastotalo, nykyinen Kulttuuritalo Laikku, täyttää 100 vuotta vuonna 2025. Juhlavuoden aikana järjestetään useita tapahtumia, jotka kunnioittavat talon historiaa kirjastona. Vuosi huipentuu lokakuussa viikonlopun mittaisiin juhliin ja valokuvanäyttelyyn.
Mustavalkoisessa valokuvassa on iso klassinen rakennus keskellä puistoa.
Vastavalmistunut kirjastotalo avajaisasussaan vuonna 1925. Nykyisin talon edustalla oleva Aleksis Kiven muistomerkki Runoilija ja muusa paljastettiin noin kolme vuotta myöhemmin.

Vuosisataista historiaa juhlitaan vuoden 2025 aikana useissa tapahtumissa, joita ovat inspiroineet talon menneisyys kirjastona. Esimerkiksi helmikuussa aukeaa Lainasto-näyttely, johon lainataan yksityishenkilöiden kotikokoelmista heille merkityksellisiä taideteoksia. Teosten yhteydessä kerrotaan myös niiden omistajien tarinat siitä, miksi ne ovat heille erityisen tärkeitä. Näyttely esittelee kuvataidetta suoraan taiteen kokijoiden näkökulmasta ja antaa tätä kautta puheenvuoron taiteen merkityksestä kuntalaisille.

Kesällä alkaa Lounasmusiikkia Laikunlavalla -sarja, jossa päivittäin kello 11–13 soitetaan monenlaista musiikkia Laikunlavalta. Kuuleman mukaan entinen kirjastonjohtaja Mikko Mäkelä tapasi avata kirjastotalon 4. kerroksessa sijainneen musiikkiosaston ikkunat ja soittaa ulkona puistossa eväsleipiään nauttiville ihmisille musiikkia – tulevana kesänä musiikista puistossa pääsevät nauttimaan nykypäivät tamperelaiset ja täällä vierailevat. Soittolistoja ovat koostaneet tunnetut tamperelaiset sekä kaupungin työntekijät.

Juhlavuosi huipentuu viikonloppuna 10.–12.10., jolloin monien tapahtumien lisäksi on esillä Laikun historiaa esittelevä valokuvanäyttely. Juhlaohjelma on nyt julkaistu Kulttuuritalo Laikun verkkosivulla. Ohjelma täydentyy vielä.

Tampereen ensimmäinen oma kirjastotalo valmistui 1925 ja vihittiin käyttöön samana vuonna Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta. Rakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Jussi ja Toivo Paatela, ja sen rakentaminen mahdollistui kauppaneuvos Emil Aaltosen lahjoituksen ansiosta. Kun uusi pääkirjasto Metso valmistui Hämeenpuistoon 1986, vanha kirjastotalo oli puoliksi virasto- ja kulttuurikäytössä. Huhtikuussa 2018 avattiin Kulttuuritalo Laikku, jossa järjestetään näyttelyitä ja paljon erilaisia tapahtumia. Laikku-nimi tulee tamperelaisten tavasta lyhentää sana lainasto, joksi kirjastoa on myös kutsuttu.

Lisätietoja

Aliisa Piirla
Laikku 100 -juhlavuoden tuottaja
Puhelin:
050 523 2134
Kuvat: Valokuvaamo Aira / Vapriikin kuva-arkisto
Jaa sosiaalisessa mediassa