Rasismi ei ole tamperelaisuutta

Tampereella vietetään Rasismin vastaista viikkoa 17.–23.3.2025. Ihmisoikeusviikolla muistutetaan jokaisen ihmisarvosta. Eri toimijoiden toteuttamissa tapahtumissa pääsee kohtaamaan monenlaisia tamperelaisia ja haastamaan omat ennakkoluulonsa.

Tampere on vanhastaan monikulttuurinen kaupunki. Kaupungin menestyksen rakentajissa on ollut lukuisia ulkomailta tulleita henkilöitä. Heistä tunnetuimpia ovat Finlaysonin puuvillatehtaan perustanut skotti James Finlayson ja tehtaan myöhemmin omistanut baltiansaksalaista taustaa oleva Nottbeckien suku. Tampereella on jo 1800-luvulta lähtien asunut kauppiaita, jotka ovat olleet venäläisiä, tataareja ja juutalaisia.

Nykyään noin joka kymmenes Tampereen asukas puhuu ensimmäisenä kielenään muuta kuin suomea. Maahan muuttaneet tamperelaiset ovat moninainen ryhmä. He ovat voineet tulla Tampereelle esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi, perhesyistä tai eri puolilta maailmaa kriisialueiden pakolaisena. 

– Tamperelaisten moninaisuus on rikkaus koko yhteisölle. Erilaisten kulttuurien ja ihmisten kohtaamisesta kumpuaa luovuutta, innovaatioita ja muuta positiivista, toteaa Tampereen kaupungin yhdenvertaisuuskoordinaattori Mikko Ala-Kapee.

Moninaisuus voi kuitenkin tuoda mukanaan ristiriitoja. Moni tamperelainen, jolla on juuret ulkomailla, kertoo kokeneensa syrjintää esimerkiksi kansalaisuutensa, ihonvärinsä, etnisen taustansa, kulttuurinsa tai uskontonsa vuoksi. 

– Rasismi ei kuulu tamperelaisuuteen. Tampere on kaikkien kaupunki, jossa jokaisen täytyy voida tuntea olonsa hyväksytyksi omana itsenään, Ala-Kapee jatkaa.

Tietoa ja vuorovaikutusta

Tampereella vietetään 17.–23.3.2025 Rasismin vastaista viikkoa. Viikon aikana kaupunki ja tamperelaiset yhdistykset, yhteisöt ja muut toimijat toteuttavat erilaisia tempauksia ja tapahtumia, joissa erilaiset ihmiset voivat kohdata ja olla keskenään vuorovaikutuksessa.

Rasismin vastaisen viikon konserteissa, keskustelutilaisuuksissa, koulutuksissa, näyttelyissä ja työpajoissa saa tietoa, joka herättää pohtimaan, millaista voi olla erilaisista kulttuurisista lähtökohdista tulevien ihmisten elämä Tampereella. Aidot kertomukset voivat hätkähdyttää ja järkyttää niitä, jotka eivät ole itse kokeneet rasismia eivätkä ole havainneet sitä ympäristössään. 

Rasismin vastaisissa tilaisuuksissa pääsee kohtaamaan itsensä ja miettimään rasismia omasta henkilökohtaisesta näkökulmasta. Mitä rasismi oikeastaan on? Onko itsellä ennakkoluuloja muista ihmisistä? Miten omaa ajattelua voi muuttaa? Miten voi toimia ihmisoikeuksien puolesta ja vastustaa rasismia niin että Tampereesta tulisi kaikille aidosti hyvä ja turvallinen kotikaupunki? 

Tilaisuuksissa voi myös käydä omaa ajattelua avartavia keskusteluja erilaisten tamperelaisten kanssa.

– Kun tutustuu toiseen syvemmin, menettävät ulkoiset tai kulttuuriset erot merkitystään. Silloin voi nähdä toisen omanlaisenaan ihmisenä ja yksilönä. Yhdistäviä asioita löytyy enemmän kuin eroja, toteaa Ala-Kapee.

Rasismin vastainen viikko on toteutettu Tampereen kaupungin ja paikallisten toimijoiden yhteistyönä. 

– On tärkeää rakentaa yhdessä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jotta jokainen tamperelainen tietäisi kuuluvansa Tampereelle. Toivomme, että tulevina vuosina Rasismin vastainen viikko kerää yhteen yhä enemmän yhdistyksiä, asuinalueita, seuroja ja asukkaita, jotta viikosta tulee tamperelaisten itsensä näköinen ja itsensä toteuttama ihmisoikeustapahtuma, Mikko Ala-Kapee sanoo.

Tampereen Rasismin vastainen viikko on osa valtioneuvoston rasismin vastaista Me puhumme teoin -kampanjaa, johon on kutsuttu mukaan kaikki yhteisöt, yritykset, järjestöt ja organisaatiot rakentamaan yhdenvertaista ja rasismista vapaata Suomea konkreettisin teoin.
 

Mikko Ala-Kapee
Yhdenvertaisuuskoordinaattori
Puhelin:
040 515 6166
Teksti: Mikko Ala-Kapee, Ilaria Tucci ja Johanna Kurela
Kuvat: Jarno Koskinen
Jaa sosiaalisessa mediassa