Terveisiä kouluarjesta

Leinolan koulun oppilaat kertovat koulupäivistään, poikkeuksellisista retkistä mutta myös perusarjesta Leinolassa.

Kirjoittaja: Leinolan koulun oppilaat

Leinolan koulun blogin logo.

Retkellä Amurin työläismuseokorttelissa

Oppilaita työläismuseokorttelissa
Nelosluokkalaisia työläismuseokorttelissa

Työläismuseokorttelissa oli tosi vanhoja asuntoja, joissa oli yhteinen keittiö. Ensimmäinen asunto tehtiin vuonna 1892. Asuntojen eteisessä oli todella jyrkät portaat. Asuntojen seinissä oli sanomalehtiä, koska seinistä tuli kylmä ilma läpi. Eri talot olivat eri vuosikymmeniltä. Yhdessä talossa asui noin 6 perhettä. Jopa 8 ihmistä asui samassa huoneessa. Päivällä sängyt olivat kasassa, mutta illalla ne levitettiin nukkumista varten. Huoneissa olevat sängyt näyttivät pieniltä ja korkeilta, koska patjat olivat sängyissä päivisin taiteltuina kaksin kerroin. Yllätyin, miten ihmiset asuivat niin ahtaissa tiloissa välittämättä siitä.  

Keittiö oli yhteinen ja saunakin oli yhteinen. Muistan, että siellä oli vanha sauna, jossa on korkea parvi, josta kaadettiin liukua pitkin vettä kiukaaseen. Saunapäivä oli lauantai. Tytöt ja pojat olivat samaan aikaan saunassa. Siellä saunassa oli kaksi kuoppaa. Toisessa oli kuumaa vettä ja toisessa kylmää. Yhden asunnon pihassa oli syvä kaivo mut ei niinkään syvä. Saunaan otettiin vesi kaivosta.  

Taloissa ei ollut vessoja vaan piti käydä huussissa. Ulkoveskit oli outoja. Kun sinne meni talvella, piti tömistellä rappusissa, että rotat lähtivät karkuun. Huussiin oli korkeat ja jyrkät puiset raput. Huussi oli iso ja siellä oli neljä istuinta vierekkäin.  Huussissa ei ollut ovia tai seiniä suojana. Miehet ja naiset kävivät samaan aikaan huussissa. Outoa, että 80-100 asukasta käyttivät samaa huussia. 

Viimeisenä meille näytettiin kauppa. Kauppa oli pieni. Kaupassa oli karkkia ja leipää. Siellä ruoka laitettiin vaakaan. Kauppa toimi hyvin, koska palvelu oli hyvä, kun kaupan täti/mies antoi aina sen mitä tarvitsi kaupasta. Huomasin kaupassa olevan samantyyppisiä rusina- ja kaurahiutalepaketteja kuin mitä nykyäänkin on myynnissä. 

Amurissa asui paljon tehtaassa työskenteleviä ihmisiä, koska Tampereella oli paljon tehtaita. Viimeiset asukkaat lähtivät asunnoista vuonna 1975. He lahjoittivat lähtiessään tavaransa museolle. 

Museossa oli myös ulkoiluleluja. Aika moni halusi leikkiä kepeillä, joilla kävellään. Mieleen jäivät nämä puiset puujalat, joilla pystyi kävelemään. Testasin hulavannetta, joka oli puinen ja painava. Kaikki lasten lelut oli tehty puusta. 

Matkat menimme kahdella eri bussilla. En oikein tykännyt enkä vihannut sitä reissua.

 

Teksti: 4A:n ja 4B:n oppilaat
Kuvat: Sirpa Aulamo
Jaa sosiaalisessa mediassa

Jätä kommentti

19.9.2022

Kivasti kirjoitetut tekstit.

Teija