Yli 115 vuotta opistolaislehtiä – opiskelijoiden lehtijulkaisujen historia päättyi SampolAviisiin

Tampereen työväenopiston opiskelijat ry julkaisi SampolAviisiä vuosina 1992–2015. Idean opistosta ja opiskelijayhdistyksestä kertovaan lehteen sai työväenopiston silloinen rehtori Pertti Timonen, joka innosti opiskelijoita lehden tekoon. Vuosien aikana Timonen kirjoitti ahkerasti myös itse SampolAviisiin.

Työnjaoksi muodostui se, että työväenopisto perusti kurssin, jolla lehteä oli mahdollista tehdä ja järjesti opetuksen, ja opiskelijayhdistys taas kustansi osallistujien kurssimaksut. SampolAviisin päätoimittajana ahkeroivat Sirkka-Liisa Siuvo 1992–1999 ja Sirkka-Liisa Jukarainen 2000–2015. Lehteä jaettiin nimensä mukaisesti Sampola-kampuksella, ja Ylöjärven ja Tampereen työväenopistojen yhdistymisen jälkeen vuodesta 2013 alkaen myös Ylöjärvellä.  

– Levikki oli parhaimmillaan 2000 kappaletta, ja loppuvuosina lehden suosion hiipuessa noin 1000 kappaletta, Jukarainen kertoo.

Lehtikurssi oli pienoistoimitus

SampolAviisiä edeltäneet lehdet olivat esitetyylisiä, kun taas SampolAviisi oli selkeästi toimitettu aikakauslehtijulkaisu. Lehden numerot sisälsivät tietoa työväenopiston kursseista ja tapahtumista, historiakatsauksia ja opiskelijayhdistyksen asioita. SampolAviisissä julkaistiin myös ruoka- ja juomareseptejä, sanaristikoita ja kirjoittajakurssien tekstejä ja runoja. Vakio-osio oli myös työväenopistohenkinen tietokilpailu, jossa oli kysymyksiä muun muassa Tampereen kaupungin historiasta ja vanhoista iskelmistä aina Muumeihin asti. Taitetussa lehdessä käytettiin myös paljon kuvia.

Lehden tuottaminen mukaili oikean aikakauslehden prosesseja. Päätoimittaja antoi kunkin lehden teeman, joka toi myös vuosinumeron teolle suunnan. Lehtinumeron suunnittelun alkoi ideoinnilla ja juttujen ja kuvien keräämisellä.  

– Yhdessä suunnittelimme myös juttujen asettelun taittoa varten. Suunnitelmaan jätettiin aina tilaa myös kiinnostaville valokuville, grafiikalle tai piirroksille, Jukarainen kertoo.

Monipuolisten osaajien yhteisö

SampolAviisin toimittajat tulivat moninaisista taustoista. Jukaraisen mukaan monet kurssilaiset olivat esimerkiksi opetus-, toimisto- ja kaupan alan ammattilaisia. Muutama osallistuja tuli kurssille kartuttamaan taitojaan tavoitteena päästä toimittajaksi. Osallistujien vahvuus olikin monipuoliset, sopivasti erilaiset mielenkiinnonkohteet. Tästä syystä juttuja saattoi olla niin tekniikasta, taloudesta, luovista aloista kuin humanistisista aiheista. Yhteistä oli joka tapauksessa kiinnostus aikuisopiskeluun, sosiaaliseen hyvinvointiin ja kansainvälisyyteen. Monet osallistuivat SampolAviisin toimittamiseen vuosia.

Lehden toimittajien yhteisen motivaation lähde oli tahto oppia kirjoittamaan hyviä juttuja ja kiinnostus aikakauslehtiprosessiin. Toimittaja Pirkko Jyväkorpi opasti opiskelijoita kirjoittamaan hyvän jutun, ja lehden tekoprosessissa opeteltiin taitto- ja kuvankäsittelyohjelman käyttämistä. Kun digikamerat yleistyivät 2000-luvulla, käytettiin niitä luontevasti osana työtä.

– Lehtikurssilla saimme tarpeellisia taitoja tulevaisuuteen, Jukarainen toteaa.

Hankalimmaksi SampolAviisin toimittajille osoittautui Jukaraisen mukaan mielenkiintoisen sisällön tuottaminen. Hyvässä jutussa on näet käytetty kaikkia aisteja. Lukija voi maistaa ja kokeilla eksoottisia ruokaelämyksiä resepteinä, haistaa tuoreen puun puuvenekurssijutussa ja kuulla runojen kuiskivan korvaan hellästi tai tuntea itämaisen tanssin ilmaisuvoiman ja katsella mielenkiintoisia valokuvia.  

Netti jyräsi vanhan median

Opiskelijayhdistyksen hallitus päätti lopettaa SampolAviisin tuottamisen vuonna 2015. Tuolloin Sirkka-Liisa Jukarainen oli jo jättänyt yhdistyksen puheenjohtajuuden.

– Opettajat kyselivät monta kertaa, emmekö enää tee lehteä. SampolAviisi oli opettajien kursseille hyvä markkinapaikka ja tietysti myös tapa toteuttaa yhteisöllisyyttä, Jukarainen kertoo.

Sirkka-Liisa Jukarainen toivoo, että SampolAviisi syntyisi uudelleen vielä työväenopiston ja opiskelijayhdistyksen juhlavuonna. Paperilehden tuottamiseen vaikuttavat alati kallistuvat painokulut, mutta Jukaraisen mukaan SampolAviisi voisi myös siirtyä uudenaikaiselle alustalle.

– Nettilehden tekeminenhän ei maksaisi itsessään mitään, kunhan vain osaisimme tehdä sen. Lehden voisi toteuttaa myös kurssina, jossa hyvä opettaja opastaisi.

Opistolaisten lehdillä pitkä historia

Tampereen seudun työväenopiston 125-vuotisessa historiassa opiskelijoiden tekemillä lehdillä ja lehtisillä on pitkä perinne. Toverikunnalla, eri opintopiireillä ja toimikunnilla on ollut runsaasti omia julkaisuja. Varsinkin 1930-luvulta 1950-luvulle opiston julkaisutoiminta eli kulta-aikaansa ja tuotti eniten lehtiä.

1950-luvulla lehdet alettiin tehdä kirjoituskoneella, kun aiemmin ne olivat olleet ruutupaperille käsin kirjoitettuja. Kuvia julkaisuissa ei aluksi ollut, mutta lehtien kansikuvat olivat taidokkaasti piirrettyjä tai vesiväreillä maalattuja. Painosmäärä oli usein yksi kappale, joka luettiin ääneen kokouksessa. Ääneen lukemisen jälkeen lehti oli opiston kansliassa luettavana. Nykyään lehtiä säilytetään Tampereen kaupunginarkistossa.

Julkaisut kuvastivat aina aikaansa. 1910-luvulla Sarastus kertoi esimerkiksi opiston järjestyssäännöistä. Kiroileminen, sopimattomien puheiden käyttäminen, juokseminen ja hyppiminen olivat ehdottoman kiellettyjä. Vuonna 1915 nuoria miehiä arvosteltiin nahjustelusta seurusteluillanvietosta, kun he eivät hakeneet tyttöjä kansanleikkeihin. Vuoden 1926 Raitis päivä -lehti oli puolestaan huolissaan päihtyneiden nuorten miesten suuresta määrästä Pispalassa ja keskikaupungilla.  

Värikkyyttä asiateksteihin toivat novellit, sadut, runot, ajatelmat ja sanasutkaukset. Ihmisten arkielämää seurattiin julkaisemalla otteita tehdastyöläisen päiväkirjoista ja poimintoja oppilaiden ainevihoista. Monet opistolaisten lehdet seurasivat myös yhteiskunnallisia asioita laajasti ja kirjoittivat esimerkiksi demokratiasta ja Englannin suffragettiliikkeestä. Suomen itsenäistymiseen Sarastus otti kantaa jo vuonna 1913.