- Koulun alueena pidetään Rintamäenkujan, Lehvänkadun ja Antilankujan rajoittamaa aluetta.
- Välituntialue on koulun piha, lukuun ottamatta autojen paikoitusalueita sekä piharakennuksen aluetta. Tuntien päätyttyä on viivyttelemättä poistuttava luokasta ja mentävä ulos välituntialueelle. Mikäli välitunti vietetään sään tai muun tilanteen vuoksi sisällä, opettaja osoittaa sopivan paikan välituntia varten. Oppilas voi opettajalta luvan saatuaan viettää välitunnin sisällä. Koulualueelta poistumiseen koulupäivän aikana on saatava opettajan lupa. Kaikenlainen käynti naapureiden piha-alueelle on kielletty.
- Kouluajaksi katsotaan koulun työjärjestyksen mukainen työpäivä sekä koulun järjestämät tilaisuudet. Koulumatkat eivät ole kouluaikaa.
- Päivänavaus sekä koulutunnit alkavat täsmällisesti koulun työjärjestyksessä ilmoitettuna ajankohtana.
- Välitunneilla on noudatettava valvovien opettajien sekä ohjaajien antamia ohjeita ja määräyksiä. Jalkapallon pelaaminen on sallittu koulun yläpihalla. Asiaton oleskelu WC-tiloissa, auloissa sekä suksi- ja mattotelineillä on kielletty. Puissa, keittiön edustalla olevassa rakennelmassa ja lumikasoissa kiipeileminen on kielletty. Lumipallojen heittely on sallittu vain lumipalloseinään.
- Oppilaan on käyttäydyttävä asiallisesti koulussa ja koulutyössä, noudatettava opettajien ja muun henkilökunnan ohjeita sekä koulun järjestyssääntöjen määräyksiä. Ohjeet ja säännöt ovat voimassa aamulla, kun koulun alueelle tullaan, sekä iltapäivällä koulun päättyessä, kunnes poistutaan koulun alueelta. Tuntien päätyttyä poistutaan välittömästi koulun alueelta.
- Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Aiheutuneesta vahingosta on viipymättä ilmoitettava koulun rehtorille, jollekin opettajalle tai vahtimestarille. Oppilaan on korvattava tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttamansa vahingot.
- Oppilaan koulumatkoilla käyttämät omat kulkuvälineet on säilytettävä koko koulupäivän ajan niille varatuilla alueilla. Koulu ei ole vastuussa pyörien tai skuuttien säilymisestä tai mahdollisesta ilkivallasta.
- Tapaturmasta ilmoitetaan viipymättä jollekin opettajalle ja annetaan mahdollisuuksien mukaan tarvittava ensiapu. Jos oppilas sairastuu koulupäivän aikana, hän saa poistua koulusta terveydenhoitajan tai opettajan luvalla vasta silloin, kun huoltajiin on saatu yhteys.
- Huoltajat ovat velvollisia ilmoittamaan oppilaan poissaolon syyn kouluun mahdollisimman nopeasti. Sairaat lapset hoidetaan kotona.
- Opettaja antaa hyväksyttävästä syystä luokkansa oppilaalle luvan poissaoloon enintään viideksi päiväksi. Sitä pidemmäksi ajaksi poissaololuvan myöntää rehtori.
- Koulussa tulee käyttäytyä asiallisesti eikä ulkovaatteita käytetä sisätiloissa. Järjestyssääntöjen vastaisessa tilanteessa opettaja saa perusopetuksessa kehottaa oppilasta ottamaan hatun pois päästään tai mikäli oppilas ei noudata kehotusmääräystä, opettaja saa ottaa hatun pois oppilaan päästä.
- Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi. Poistuminen ohjataan tilaan, jossa on valvonta. Jos oppilas aiheuttaa vaaratilanteen itselleen tai toisille, voidaan häneltä evätä opiskelu loppupäiväksi sekä seuraavaksi koulupäiväksi. Tällaisessa tapauksessa mukaan pyydetään oppilashuoltoryhmä.
- Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäasiallisesti, voidaan määrätä kasvatuskeskusteluun, joka ilmoitetaan huoltajille ja kirjataan ylös. Kasvatuskeskustelun jälkeen kurinpitotoimena on enintään kahdeksi tunniksi määrätty jälki-istunto.
- Matkapuhelimet pidetään kiinni tai äänettömänä, ja matkapuhelimet tulee säilyttää repussa koko koulupäivän ajan, ellei opettaja anna toisia ohjeita.
- Niissä asioissa, joista ei järjestyssäännöissä erikseen mainita, noudatetaan perusopetusta koskevia säännöksiä ja määräyksiä.
Muita koulupäivään liittyviä ohjeita
Yleisesti
Käyttäydy kohteliaasti toisia ihmisiä kohtaan. Hyviin käytöstapoihin kuuluvat toivotukset, kiitokset ja anteeksipyynnöt. Huolehdi omalta osaltasi siitä, että kaikkien on mukava tulla kouluun.
Koulumatkalla
Olet arvokas ja monelle rakas ihminen. Suojaa itsesi pyöräilykypärällä ja heijastimilla. Liiku tien reunassa ja käytä suojatietä. Koulun suositus on, että ekaluokkalaiset eivät vielä kulje koulumatkojaan polkupyörällä. Vanhemmat tietävät parhaiten, milloin oman lapsen ajotaidot riittävät liikenteeseen. Kulje pyöräparkkiin vain Rintamäenkujalta uutta pyöräluiskaa pitkin. Sinun turvallisuutesi vuoksi pyydämme, että kävelisit Lehvänkadun osuuden, mikäli vanhempasi tuovat sinut autolla kouluun. Autoille on osoitettu parkkipaikka Lehvänkadun alussa. Tälle parkkialueelle on kätevä kääntyä Lehvänkadulta ja ajaa pois Koivistontielle. Koulumatkaliikunta on paikallaan, aamuinen ulkoilmassa reippailu tekee hyvää sekä mielialallesi että oppimiselle!
Oppitunneilla
Saavu oppitunneille ajoissa ja laita ulkovaatteesi siististi naulakkoon. Osallistu aktiivisesti tuntityöskentelyyn. Noudata opettajasi antamia ohjeita ja tue työrauhaa. Et saa häiritä tuntia turhalla puheella tai muulla toiminnalla. Kohtele koulun omaisuutta huolellisesti ja palauta lainaamasi tavarat paikoilleen. Muistathan ottaa kaikki tarvitsemasi kouluvälineet ja läksykirjat mukaasi koulupäivän päätyttyä. Oppikirjat ovat yhteistä omaisuuttamme. Ne kiertävät oppilailla useita vuosia, joten sinun tulee pitää kirjoista hyvää huolta. Erityisen iloisia olemme siitä, että kotiväki on auttanut meitä kirjojen päällystämisessä. Sisäliikuntatunteja varten sinulla tulee olla mukana pyyhe ja sisäliikuntaan soveltuvat vaatteet. Sisätossuja saa käyttää aina sisäliikuntatunneilla. Ulkotunneilla sinulla tulee olla liikuntaan sopivat kengät ja joustava, liikunnallinen asu. Talvella pitää huolehtia riittävästä pukeutumisesta. Jokaisen tulee huoltaa ja nimikoida välineensä. Suksille suosittelemme kantoa helpottavia pidikkeitä, sillä joudut kantamaan urheiluvälineesi urheilupaikoille. Talviliikuntatuntien sujuvuuden kannalta on tärkeää, että harjoittelet kotona monojen ja luistimien nauhoitusta sekä monojen kiinnittämistä suksiin.
Välitunneilla
Siirry välitunneille reippaasti, mutta rauhallisesti. Välitunnin voit viettää sisällä vain opettajan luvalla. Käytävissä juokseminen on kielletty ja koulun välituntialueelta ei saa poistua. Anna pihan istutusten kasvaa rauhassa, sillä ne on istutettu kaikkien iloksi. Roskat eivät ole kauniita pihassa, joten viethän ne roskikseen. Muista säänmukainen pukeutuminen, pakkasella tarvitset pipon, talvivaatteet ja käsineet. Jokaisella on oikeus viettää välitunti kenenkään häiritsemättä tai kiusaamatta. Kerro vahingosta tai tapaturmasta heti välituntivalvojalle.
Ruokailussa
Koulupäivään kuuluu ruokatauko. Kouluaterian tavoitteena on tarjota viihtyisä ja terveellinen ruokailuhetki. Ateria noudattaa lautasmallia ja kouluruokasuosituksia muun muassa kuitupitoisuudessa ja vähäsuolaisuudessa. Kouluateriaan kuuluvat pääruoka, salaatti, leipä ja margariini sekä juomana rasvaton maito tai piimä.
Viihtyisän ruokailuhetken salaisuus:
- Maista kaikkia ruokia.
- Ota ruokaa sen verran kuin jaksat syödä, käytä ruokailuvälineitä oikein.
- Nauti ruuasta ja ruokaseurasta.
- Puhu tilanteeseen sopivalla äänellä ja ruokapöytään sopivia juttuja.
- Jos pöydälle menee muruja tai muita sotkuja, pyyhi ne lähtiessäsi.
- Palauta astiat ja ruokailuvälineet oikeille paikoilleen.
- Muista kiittää!
Mikäli lapsella on jokin erityisruokavalio, siitä toimitetaan lääkärin tai ravitsemusterapeutin selvitys kouluruokailuhenkilökunnalle heti lukukauden alkaessa. Mikäli lapsi tarvitsee eettisistä ja uskonnollisista syistä varsinaisesta ruokalistasta poikkeavaa ruokaa, vanhemmat ilmoittavat asiasta keittiölle. Mikäli lapsi noudattaa erityisruokavaliota, tulee yhtä päivää pidemmistä poissaoloista ilmoittaa koulumme keittiöön, 0400 125201.
Koulumme ruoan valmistaa Tampereen Voimia. Keittiömme toimii palvelukeittiönä ja ruoka valmistetaan pääsääntöisesti Hatanpään keskuskeittiössä. Keittiön palveluvastaavana toimii Nina Rajalahti, p. 0400 125 201.
Käyttäydy ruokailussa kohteliaasti, näin annat hyvän esimerkin toisille. Arvosta kouluruokaa ja noudata hyviä ruokailutapoja. Muista kiittää ruokailusta poistuessasi.
Muut koulupäivään liittyvät asiat
Yhteistä omaisuutta ei saa ottaa luvatta tai rikkoa. Jokainen on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Jätä ylimääräinen omaisuus kotiin, sillä olet itse vastuussa omista tavaroistasi. Matkapuhelin on koulussa mukana omalla vastuullasi. Pidä puhelin äänettömällä koulupäivän ajan. Sovi puhelimen ja musiikkilaitteiden mahdollinen käyttö opettajan kanssa erikseen. Rahan tai arvoesineiden tuomista kouluun emme suosittele. Opettaja ilmoittaa erikseen, milloin voit ottaa rahaa mukaan (esim. retket, keräykset, myyjäiset). Vastaat itse tuomistasi rahoista ja tavaroista, Tampereen kaupunki ei korvaa kadonnutta omaisuutta. Löytötavarat ovat kouluun unohtuneita vaatteita, koulutarvikkeita, avaimia, urheiluvälineitä jne. Nimikointi auttaa löytämään omaisuudelle omistajan. Kadonneita tavaroita kannattaa oma-aloitteisesti käydä kysymässä opettajanhuoneista tai voit etsiä niitä käytävällä olevasta löytötavaralaatikosta.