Hannu Salama

Syntynyt 4.10.1936 Kouvolassa.

Näkijä ja tekijä

Hannu Salama syntyi lokakuussa 1936 Kouvolan Voikkaalla. Hänen vanhempansa olivat Hulda Mirjam (omaa sukua Heino) ja Sulo Erland Salama. 16 vuotta myöhemmin syntyi pikkuveli Heikki. Sulo-isä oli kansakoulun käynyt sekatyömies ja sähköasentaja, taustaltaan teiskolainen. Mirjam-äidin sukujuuret ulottuivat Mouhijärvelle ja Hämeenkyröön, mutta lapsuutensa hän asui työläisten Pispalassa Tampereella. Kolmihenkinen perhe muutti Pispalaan 1930-luvun lopussa. Hannu oli tuolloin 2-vuotias.

Pispala tarjosi eloisan kasvuympäristön. Kuitenkin jo talvisodan ajaksi Hannu joutui äitinsä kanssa evakkoon Keski-Suomeen, Karstulaan. 1940-luvun alussa perhe palasi Pispalaan. Sulo-isä työskenteli Suomen Pankin työmaalla ja osallistui Mirjamin ja appiukkonsa Martti Heinon tavoin SNS:n eli Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toimintaan. Seura, jota sittemmin on usein kutsuttu SNS I:ksi erotuksena syksyllä 1944 perustetulle SNS:lle eli Suomi-Neuvostoliitto-Seuralle, oli perustettu toukokuussa 1940 mutta julistettu laittomaksi jo saman vuoden joulukuussa. Se kuitenkin jatkoi toimintaansa maan alla. Myös Salaman kotona järjestettiin kokouksia ja puuhattiin sodanvastaista propagandaa.

Jatkosodan loppuaikoina perhe hajosi. Sulo joutui sotaan, Hannu taas äitinsä ja tämän uuden miesystävän kanssa Karstulaan, jota Salama kutsuu nimellä Kopes. Hannu suoritti siellä kansakoulunsa. Tämän nelivuotisen "Kopes-jakson" vaiheet. samoin sitä edeltävät 1940-luvun alun tapahtumat Pispalassa. voi lukea romaanista Siinä näkijä missä tekijä. Teosta on kutsuttu myös Pispala-eepokseksi.

Keväällä 1948 uusperhe hajosi. Hannu muutti äitinsä kanssa takaisin Tampereelle, Pispalan Haapaniemen taloon, jossa oli myös yleinen sauna. Neljä vuotta aiemmin Hannu oli opetellut karstulalaismurteen, nyt oli opeteltava uudestaan "pispalan kiäli". Jo saman vuoden syksynä hän aloitti oppikoulun Klasussa eli Tampereen klassillisessa lyseossa, joka oli poikakoulu.

Asuinpaikat vaihtuivat Pispalassa ja Tahmelassa useaan kertaan, ja välillä kuvioissa vilahti taas uusi isäpuolikin, Mirjam-äidin uusi mies Urho Seppälä. Talvikaudeksi 1950–1951 Hannu joutui isänsä luo Teiskon Kämmenniemeen, 25 kilometrin päähän Tampereelta, Hän eli siellä isänsä, isoäitinsä ja kolmen setänsä kanssa, mutta kävi päivittäin linja-autolla koulussa Tampereella.

1950-luvun alussa Sulo Salama palasi Mirjamin luo. Perhe asui Tahmelassa ja lopulta taas Pispalassa. Hannu kävi lyseota. pelasi jalkapalloa ja auttoi kesäisin isänsä sähkötyömailla, Vuosien 1952–53 tienoilla hän sai yhä enemmän tuntumaa aikuisten elämään ja jopa hämäräpuuhiin, kun hänen vanhempansa hoitivat Ala-Pispalan työmaaruokalaa. Ruokala, jossa Lielahden selluloosatehtaan työläiset kävivät syömässä, veti puoleensa laitapuolen väkeä. Hannu hankki taskurahansa näiden viinatrokarina, ja välityspalkkioon kuului avajaisryyppy. Pulloissa oli salakuljetettua pirtua, Varsovan laulua.

Hannun ollessa 16-vuotias Salamat muuttivat Teiskoon. Sulo oli hankkinut isävainaansa perikunnan talon. Hannu auttoi lomillaan nyt sekä talon hommissa että isän sähkötyöporukoissa.

Teisko oli sosiaalisesti värikäs ympäristö. Yhteys Tampereelle säilyi etenkin koulun kautta, mutta koulunkäynti ei Hannulle maittanut. Klassillista lyseota Hannu kävi viisi vuotta, kevääseen 1954 asti, mutta suoritti vain neljä luokkaa.

Klasun jälkeen Hannu harkitsi hakeutuvansa Kuruun metsäteknikon opintoihin. Jostain syystä isä Sulo ei hyväksynyt suunnitelmaa. Niinpä nuorimies eleskeli kotonaan Teiskossa runoja ja "kotkotuksia" kirjoitellen. Tunne kirjailijankutsumuksesta ajoittuu Salaman myöhemmissä muistikuvissa toukokuuhun 1954. Tammikuun 12. päivänä 1955, Hannun ollessa 18-vuotias, kutsumus muotoutui päätökseksi. Hän kirjoitti mustakantiseen vihkoonsa: ”Olen päättänyt ruveta kirjailijaksi.”

Vihko toisensa perään alkoi täyttyä tekstistä. Armeija katkaisi hetkeksi kirjoitusharjoitukset, minkä jälkeen – syksyllä 1957 — Hannu aloitti Oriveden Opiston kansankorkeakoulun lukuvuoden mittaisen yleissivistävän kurssin. Kirjallinen pääoma kasvoi kohisten. vaikka Hannu oli jo kansakouluvuosista lähtien lukenut paljon.

Oriveden Opiston päätyttyä Hannu joutui palaamaan Teiskoon. Hän haki muun muassa poliisikouluun ja opetustöihin kansakouluun, mutta tuloksetta. Kirjailijan ura näytti sittenkin ainoalta ja oikealta vaihtoehdolta. Juuri muuhun ei koulutus olisi edes riittänyt. Huhtikuussa 1959 Hannulla oli laatikossa jo lähes parisataa runoa, kymmenkunta novellia ja katkelma romaanista. Keväällä 1960 hän sai pari novelliaan julkisuuteenkin. ”Sade” ilmestyi Aamulehden sunnuntailiitteessä, novelli ”Muutto” taas Kangasalan Sanomissa. Jälkimmäinen kuvaa Salaman perheen muuton pois Teiskosta samana keväänä. Suvun talous oli romahtanut ja talo täytyi myydä. 

Teiskosta Hannu suuntasi perheensä vanavedessä jälleen Tampereelle. Siellä hänen täytyi mennä isänsä kanssa rakennukselle sähköasentajaksi. Tästä ammatista hänelle kertyi kaikkiaan noin kolmen vuoden työkokemus.

1960-luvun alussa Hannu oli lähettänyt novellin ”Kerta ensimmäinen” Tampereen kaupunginkirjaston kirjoituskilpailuun, jota kautta Pirkkalaiskirjailijat värväsivät uusia jäseniä. Menestystä ei herunut. Pirkkalaiskirjailijoiden sihteeri Harri Kaasalainen kertoi Hannulle myöhemmin, että palkintolautakunnan mielestä Salaman juttu oli paras, mutta koska voittajateksti oli tapana lukea kirjaston yleisötilaisuuksissa, ei Hannun tekstiä voitu valita. Se oli liian suorasukainen.

Vuoden 1960 lopulla Hannu lähetti novellejaan myös WSOY:lle ja runoja Tammeen. Epätoivo oli jo viedä voiton, kunnes alkoi viimein tapahtua: tammikuussa 1961 Hannu sai Tammesta Tuomas Anhavan allekirjoittaman kirjeen, josta huokui innostus. Kirjeen mukaan runot ”ovat olleet hyvin kiinnostavia lukea ja niiden joukossa on melkoisesti julkaisukelpoisia joko sellaisenaan tai hieman viimeisteltyinä”. Anhava, tunnettu nuorten kirjallisten kykyjen löytäjä ja opastaja, ehdotti tapaamista Tampereen kirjastotaloon.

Tunnelin päässä häämötti valo. Eikä aikaakaan, kun Tammesta erkaneva Anhava hankki Salamalle puoleksi vuodeksi Otavasta pienen kuukausikorvauksen tulevien teosten palkkioita vastaan. Hän näki Salaman runoissa ”ekspressionistista" voimaa, mutta vielä enemmän hän syttyi Salaman novelleista. Niiden seassa oli myös muita pitempi novelli, esikoisromaanin Se tavallinen tarina ensi versio, joka kulki työnimellä ”Eeli”. Se otti aiheensa Salaman Teiskon suvun elämästä. Anhava kehotti Salamaa tekemään ”Eelistä” oman laajemman kertomuksensa.

Salaman esikoisteos Se tavallinen tarina ilmestyi vuoden 1961 joulumarkkinoille ja sai kriitikoilta ylistävän vastaanoton. Kriitikoilta herui kiitosta myös vuonna 1964, jolloin ilmestyi Salaman neljäs teos Juhannustanssit. Se sytytti kuitenkin laajan yhteiskunnallisen keskustelun ja kirjasodan, jonka seurauksena Salama tuomittiin jumalanpilkasta. Sitä ennen Salama oli jo muuttanut Helsinkiin ja mennyt naimisiin Irma Jerkkolan kanssa. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta: Markku ja Laura. Avioliitto kesti vuoteen 1979.

Hannu Salama on elänyt valtaosan elämästään Helsingissä, mutta Tampere, etenkin Pispala, on säilynyt keskeisenä miljöönä hänen laajassa tuotannossaan. Hän on myös myöhemmällä iällään asunut lyhyitä ja pidempiäkin jaksoja Tampereella. Esimerkiksi 1980-luvun alkupuoliskon Pispalan-vaihe on ollut kimmokkeena romaanille Ottopoika, joka on Salaman myöhäistuotannon kiitetyin teos.