Pääkirjasto Metson lehtisali on suljettuna ke 18.12.2024 klo 9-12 lehtisalissa tehtävien muutostöiden vuoksi. Sulun ajan sanomalehdet ovat luettavissa lehtisalin ulkopuolella.
Pahoittelemme kiinniolosta aiheutuvaa haittaa!
Lehtisali suljettuna 18.12. klo 9-12
Pääkirjasto Metson lehtisali on suljettuna ke 18.12.2024 klo 9-12 lehtisalissa tehtävien muutostöiden vuoksi. Sulun ajan sanomalehdet ovat luettavissa lehtisalin ulkopuolella.
Pahoittelemme kiinniolosta aiheutuvaa haittaa!
Joulu, uusivuosi ja loppiainen vaikuttavat pääkirjasto Metson aukioloihin. Tarkista kirjaston poikkeusaukiolot alla olevista aukiolotiedoista.
Pääkirjasto Metso on tunnettu maamerkki Tampereen keskustassa, Hämeenpuiston ja Pirkankadun kulmauksessa. Pääkirjastoon on helppo tulla niin kävellen, pyöräillen kuin julkisilla liikennevälineilläkin. Maksullinen parkkipaikka sijaitsee kirjaston takana Mustanlahdenkadun puolella. Liikuntaesteisille on ramppi parkkipaikalta kirjaston pääovelle.
Pääkirjasto Metso palvelee kolmessa kerroksessa. Pääkerroksesta löydät valtaosan kokoelmista, tietokoneet ja monitoimilaitteen, asiakaspalvelun sekä viihtyisän lasten ja nuorten osaston. Lukemiseen, työskentelyyn ja oleskeluun sopivia paikkoja on sekä kirjastosalissa että hiljaisessa työtilassa. Nuorille on oma tila heti aulan vieressä, ja Satuhuoneessa viihtyvät pienet vieraat. Jos kaipaat opastusta, tavoitat vahtimestarit kirjaston pääaulasta. Metson lavalla keskellä kirjaston arkea järjestetään kirjallisuustapahtumia.
Parvikerroksessa sijaitsevat muun muassa tapahtumistaan tunnettu musiikkiosasto, varattavat musiikkihuoneet, tilava lehtisali ja Cafe Metso, johon voit istahtaa kahville tai lounaalle.
Maksulliset luento-, kokous- ja näyttelytilat sekä maksutta varattavat projektihuoneet sijaitsevat pääkirjaston pohjakerroksessa. Pohjakerroksessa on myös toinen hiljainen tila sekä mikrofilmihuone. Aulan avoimeen tilaan voit tulla työskentelemään, opiskelemaan tai syömään eväitä. Käytössäsi kirjastossa on avoin langaton verkko SeutuOpen.
Pääkirjasto Metsossa tarjotaan asiakkaiden käyttöön laitteita kuten tietokoneita, monitoimilaitteita, skannereita ja digitointilaitteita. Tarkista laitetilanne Kirjastojen laitteet asiakaskäyttöön -sivulta. Laitteiden käyttöön sekä digipulmiin tarjoamme digitukea ja varattavia digiopastuksia. Lisätiedot digituen palveluista sekä aukioloajat ja yhteystiedot löytyvät Digitukea kirjastosta -sivulta.
Vuonna 1986 valmistuneen pääkirjasto Metson omaleimainen arkkitehtuuri kiinnostaa sekä kotimaisia että kansainvälisiä matkailijoita. Arkkitehtipari Raili ja Reima Pietilän suunnittelema rakennus edustaa orgaanista arkkitehtuuria ja muistuttaa ylhäältä päin metsolintua soitimella. Arkkitehtoninen kokonaistaideteos on ovenkahvoja myöten suunniteltu.
Pääkirjasto Metso peruskorjattiin vuosina 2015–2017. Remontti kunnioitti rakennuksen alkuperäistä ilmettä: Metson maanläheinen värimaailma ja pyöreä muotokieli säilytettiin ja monia alkuperäisiä kalusteita kunnostettiin. Samalla tiloja muokattiin kuitenkin vastaamaan nykypäivän tarpeita, kuten tapahtumien järjestämistä ja kaupunkitoimistomaista työskentelyä. Kirjahyllyjen määrää vähennettiin, jotta tila avartui, luonnonvalo lisääntyi ja kulkureitit selkiytyivät. Perusparannuksen arkkitehtina toimi Marko Suutarla (Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy).
Pääkirjasto Metson peruskorjaukselle myönnettiin Tampereen kaupungin vammaisneuvoston vuoden 2017 esteettömyyspalkinto.
Katso tästä lähimmät tulevat tapahtumat. Tapahtumat avautuvat Tampereen tapahtumakalenteriin. Tampereen kaupunki ei vastaa muiden tapahtumajärjestäjien tapahtumista.
Tämän sivun lyhytosoite on www.tampere.fi/paakirjastometso