Liikennetiedot

Aleksis Kiven katu syksyisenä iltana, autoja ja jalankulkijoita.

Tampereen kaupunki selvittää monilla tavoilla eri kulkumuotojen liikennemääriä, liikenteen turvallisuutta, tamperelaisten liikkumistottumuksia ja niiden muutoksia sekä mielipiteitä ja kokemuksia liikkumisolosuhteista. Tälle sivulle on koottu keskeisimmät tulokset ja tutkimusjulkaisut.

Henkilöliikennetutkimukset

Henkilöliikennetutkimuksilla kerätään perustietoja ihmisten liikkumisesta. Tuloksina saadaan tutkittua tietoa mm. päivittäisestä matkamäärästä, liikenteen suoritteista ja käytetyistä kulkumuodoista sekä niiden ajallisista ja alueellisista eroista. Pirkanmaalla ja Tampereen kaupunkiseudulla tehtiin viimeisin alueellinen henkilöliikennetutkimus vuonna 2012. Sen jälkeen kaupunkiseutu on osallistunut valtakunnalliseen henkilöliikennetutkimukseen (HLT) vuosina 2016 ja 2021 ja on mukana myös vuosina 2025‒2026 toteutettavassa tutkimuksessa. Lisäksi Tampereen kaupunki osallistui vuoden 2023 välivuositutkimukseen, jolla selvitettiin liikkumista vain syksyllä. Vuoden 2021 tutkimus toteutettiin korona-pandemian aikana, jolloin liikkuminen oli poikkeuksellista.

Liikennebarometri

Liikennebarometrillä selvitetään tamperelaisten näkemyksiä kaupungin liikennejärjestelmästä ja sen osista sekä tamperelaisten tyytyväisyyttä eri kulkumuotojen olosuhteisiin ja suhtautumista kestävän liikkumisen (kävely, pyöräily, joukkoliikenne) edistämiseen. Tampereen liikennebarometri toteutettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2023, ja tutkimus on tarkoitus toteuttaa jatkossa säännöllisesti noin neljän vuoden välein.

Tampereen keskustan asiointitutkimus

Keskustan asiointitutkimuksella selvitetään Tampereen kaupunkiseudun asukkaiden asiointia, rahankäyttöä ja liikkumista Tampereen keskustassa. Lisäksi kartoitetaan asukkaiden kokemuksia keskustasta asiointipaikkana sekä heidän näkemyksiään ja toiveitaan tulevaisuuden asiointikeskustasta.  Asiointitutkimuksia on toteutettu vuosina 2021 ja 2024.

Reaaliaikaista tietoa liikenteen sujuvuudesta

Muita liikennetietoja

Päivitetty 16.12.2024