Isolammenpuiston koirapuisto
Koirapuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille. Isojen koirien aitauksen laajuus on 1615 neliömetriä ja pienten 860 neliömetriä. Aitauksessa on sisäänkäynnin jälkeen yhteinen eteinen, josta kuljetaan isojen ja pienten koirien puolille. Koirapuisto kunnostettiin syksyn 2024 aikana.
Koirapuisto sijaitsee Kaukajärvellä Isolammenpuistossa Isoniitynpolun varrella lähellä Hikivuorenkadun alkupäätä.
Sijainti kartalla
Koirapuisto on säilynyt puustoisena, ja puistoon on istutettu uusia metsäkuusia. Myös puistoon meneviä polkuja on kunnostettu.
Koirapuiston maapohjaa on uusittu hiekkapintaisiksi. Maata vaihdettiin ja pohjaa tehtiin kantavammaksi. Koirapuistossa on neljä uutta penkkiä ja roska-astiat sekä työkalut koiranjätöksien siivoamiseen. Myös valaistus on uusittu.
Polkupyörätelineet ja iso jäteastia löytyvät porttien ulkopuolelta sisäänkäynnin viereltä.
Koirapuistoon on jätetty kaadettujen puiden runkoja lahopuiksi ja koirille aktiviteetiksi.

Päivitetty 25.2.2025