Alueen kuvaus ja luonnon piirteet
Soukonvuoren metsäalue on osaksi varttunutta vanhaa metsää, jossa on runsaasti lahopuuta ja lahopuusta riippuvaista lajistoa. Soukonvuoren kaakkoispuolen kasvillisuus tekee siitä Etelä-Hämeen lehtokeskukselle tyypillisen reheväkasvuisen lehdon monilajisine lehtokasveineen.
Luonnonsuojelualueeseen kuuluu varsinaisen Soukonvuoren lisäksi myös sen eteläpuoleisia alueita. Itse vuori kohoaa maastosta vain hieman, eikä lakipaljastumia ole. Pääosin suojelualue on melko luonnontilaista, vaikka aikoinaan siellä onkin harjoitettu metsänhoitoa ja peltoviljelyä. Peltolaikut ovat kuitenkin jo aikoja sitten metsittyneet. Suuri osa metsästä on varttunutta, 100–120-vuotiasta kuusikkoa.
Kääpä- ja kääväkäslajisto on Soukonvuoren luonnonsuojelualueella varsin monipuolinen. Tämä kertoo osaltaan metsän vanhasta iästä sekä runsaasta lahopuustoisuudesta. Harvinaisuutena alueelta on löydetty vuonna 2007 vaaravahakas.
Pesimälintujen lajisto on selvästi monipuolisin muihin lähimetsiin verrattuna. Etelä-Suomessa uhanalaiseksi luokiteltu pohjantikka pesii alueella. Myös vankkoja kuusimetsiä suosiva kanahaukka on pesinyt alueella jo varsin pitkään. Idänuunilinnun, pikkusiepon ja peukaloisen esiintyminen kertoo iäkkäästä, luonnontilaisen kaltaisesta sekametsästä. Alueella liikkuvista nisäkkäistä liito-orava on luonnonsuojelullisesti merkittävin. Alueella liikkuu säännöllisesti hirviä ja metsäkauriitakin on havaittu. Lisäksi mainittakoon kettu ja mäyrä, jotka asustavat alueella edelleen.
Luonnonsuojelualue jätetään kehittymään luonnontilaan. Kuolleet ja kaatuneet puut jätetään paikoilleen lahoamaan. Kaatunut puu voidaan siirtää, jos se estää esimerkiksi virallisen latu- tai kulkureitin käyttöä. Reitin koneellinen kunnossapito on myös mahdollista rauhoituksen jälkeenkin. Kaatopuu voidaan siirtää sivummalle ja jättää lahoamaan. Tarkoituksena on ajan mukaan kehittää Soukonvuoren metsästä aarniomainen luonnonmetsä sekä samalla edistää Suomen uhanalaisten lajien ja luontotyyppien suojelua.
