08 Suolijärven luontopolun taulu

Suolijärven luontopolku kulkee noin viiden kilometrin matkan Suolijärven ympäri. Reitin varrella on 14 opastaulua, joiden avulla voit tutustua alueen monipuoliseen luontoon ja lajeihin, sekä ympäristönmuutoksen ja luonnonsuojelun teemoihin.

Suolijärven valoisat lehtolaikut

Lehdot ovat Suomessa hyvin vähälukuisia, joskin todella merkittäviä monimuotoisuuskeskittymiä. Lehtojen lajimäärä on runsaampaa niin kasvillisuuden, kuin hyönteisten ja lintujenkin osalta. Lehdot sijaitsevat usein rinteissä ja purojen varsilla, jossa on valuman myötä saatavilla enemmän vettä ja ravinteita. Havupuiden varjostuksen puuttuessa alueella on enemmän valoa ja metsän kerrostuneisuutta lehdon pensaiden, kuten kuusaman ja näsiän muodossa. 

Laulava lehto

Erityisesti kevätaikaan lehtolaikut soivat, kun linnut viestivät toisilleen laulaen. Lehtojen kerroksellinen rakenne tarjoaa monille linnuille suojaa ja ruokaa. Tästä syystä linnusto on lehdoissa erityisen runsasta. Linnuilla on monenlaisia ääniä eri tarkoituksiin. Tyypillisimmin laululla houkutellaan parittelukumppania tai puolustetaan omaa reviiriä. Laulun lisäksi linnuilla on varoitusääniä ja kutsuääniä, joita esimerkiksi linnunpoikaset käyttävät ruokaa kerjätessään. 
 

Jaa sosiaalisessa mediassa