Hyppää sivuvalikkoon

Työllisyys- ja kasvupalvelujen palveluryhmä

Palveluryhmä edistää vastuullista työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikkaa, edesauttaa uusien yritysten syntymistä sekä tukee yritysten kasvua, turvaa osaavan työvoiman kansallista ja kansainvälistä saatavuutta ja työvoiman osaamisen kehittämistä sekä ehkäisee syrjäytymistä työmarkkinoilta.

Palveluryhmä vastaa Tampereen seudun työllisyysalueen toiminnasta seudullisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Työllisyysalue järjestää ja tuottaa laissa työvoimaviranomaiselle säädetyt tehtävät sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaiset tehtävät yhteistoimintasopimuksen mukaisesti.

Palveluryhmä järjestää lisäksi kaupungin yleisen toimialan mukaiset työllisyyden, yrittäjyyden ja elinkeinojen edistämiseen liittyvät palvelut pois lukien strateginen elinkeinopolitiikka. Tehtäviin kuuluvat kansainvälisten palvelujen koordinointi elinvoiman palvelualueella ja koko kaupungin tasolla siltä osin, kun kyse ei ole työllisyysalueen tehtäväksi määritellyistä tehtävistä sekä kansainvälisten osaajien houkutteluun, rekrytointiin ja pitovoimaan liittyvät palvelut.

Palveluryhmän tehtäviin kuuluvat myös Ohjaamon koordinointi, työllisyyden- ja kotoutumisen edistämisen sekä elinkeinojen kehittämisen avustukset, kuntatyöllistäminen ja palveluryhmän tehtäväkenttään kuuluvien erillisohjelmien koordinointi.
Regina Saari
Työllisyys- ja kasvujohtaja
Puhelin:
050 346 9603

Palvelujohtajat

Sari Oksanen
Palvelujohtaja
Puhelin:
050 501 2374
Elina Wallin
Palvelujohtaja Irene Impiön vt.
Puhelin:
041 730 2919
Tommi Eskonen
Palvelujohtaja
Puhelin:
050 361 1052
Timo Antikainen
Palvelujohtaja
Puhelin:
050 321 1279
Mari Taverne
Palvelujohtaja
Puhelin:
040 801 2686
Airi Mast
Palvelujohtaja
Lotta Lammi
Aluejohtaja
Puhelin:
040 676 5554
Taina Niiranen
Henkilöstöpäällikkö
Puhelin:
040 776 1101

Muita yhteystietoja

Janne Taiponen
Kehityspäällikkö
Puhelin:
040 484 6973
Sari Pirttiluoto
Erityisasiantuntija
Puhelin:
044 431 4229
Minna Koivunen
Viestintäpäällikkö